15 253
15 253

Aurajuustosämpylät

Raaka-aineet

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
n. 7-8 dl jauhoja
1 tl sokeria
2 rkl RUOKAÖLJYÄ
1 tl suolaa
1 pss aurajuustomurua
pari tl mustapippurirouhetta
1-2 dl juustoraastetta tai parmesania rouheena

Jaa resepti

Ohje

Tee sämpylätaikina lämmittämällä vesi hiukan kättä lämpimämmäksi ja sekoittamalla kaikki aineet keskenään (kuivahiiva ensin jauhojen kanssa ja sitten muiden joukkoon). Käytä vehnä-, sämpylä-, graham- tms. jauhoja tai korvaa osa jauhoista leseillä tai kaurahiutaleilla. Jauhoja sen verran, että taikina on leivottavissa ja mielellään irtoaa kulhon reunoilta ja käsistä. Suolan voi halutessaan jättää pois, sillä aurajuustossa on suolaa. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa (esim. uunissa tai mikrossa) vartin verran.

Kaulitse taikina sentin-parin paksuiseksi levyksi (kuin tekisit korvapuusteja). Levitä aurajuustomuru tasaisesti levylle (jätä yhteen reunaan pari senttiä tyhjäksi) ja rouhi mustapippuria makusi mukaan päälle. Voi olla, että muillakin juustoilla tulee hyvää, mutta tämä on oma suosikki. Voit lisätä myös yrttejä tai valkkaria.

Kostuta tyhjä reuna kylmällä vedellä ja rullaa vastakkaisesta reunasta alkaen taikina täytteineen rullalle ja "liimaa" kylmällä vedellä kostuttamasi reuna kiinni sormilla painellen. Leikkaa rulla parin-kolmen sentin viipaleiksi, siirrä ne uunipellille ja kohota liinan alla taas vartti. Ripottele jokaisen satsin päälle hiukan juustoraastetta ja paista 200 asteisessa uunissa kypsiksi. Sämpylät onnistuvat myös ilman juustokuorrutusta. (Jos laitat uunin pohjalle uuniastiassa muutaman desin vettä, se kostuttaa paistoilmaa ja rapeuttaa sämpylöitä.)

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään