13 223
13 223

JouluBoston + Pullapitko

Raaka-aineet

1 pussi hawaiji kuivahedelmäsekoitus + 1 dl appelsiinimehua
1 pussi vaniljakastike + 2 dl maitoa
Pullataikina:
5 dl maitoa / maitojuomaa
2 pussia kuivahiivaa
2 munaa
2 dl sokeria
tl kardemummaa
200 g voita (hyla)
n.1 kg vehnäjauhoja
1 muna voiteluun
raesokeria pitkon päälle
tomusokerivesi kuorrutusta bostonille
säilöttyjä kirsikoita bostoneille

Jaa resepti

Ohje

Laita vaikka jo edellisenä iltana kuivahedelmät likoamaan appelsiinimehuun. Paloittele banaanilastut pienemmiksi. Valuta nesteet pois hyvissä ajoin ennen leipomista.

Tee pullataikina normaalisti kohotuksineen kaikkineen.

Tee ensin pullapitko. Lopusta taikinasta kaulitaan suorakaiteen muotoinen levy. Vatkaa maito ja vaniljakastike sekaisin.

Levitä vaniljakastike levylle ja sen päälle valutetut kuivahedelmät. Kääri rullalle ja leikkaa palasiksi. Laita palaset leikkuupinta alaspäin vuokaan. Tästä riitti näihin foliovuokiin 1 kokonainen ja 1 puolikas.

Voitele pitko ja bostonit munalla ja paista 200 asteessa noin 20-30 min, riippuen minkä kokoinen on. Kiertoilmalla n.180. Paistoin pitkon ja nämä bostonit samaan aikaan kiertoilmalla. Ripottele pitkon päälle raesokeria.

Korista jäähtynyt boston sokerivesikuorrutuksella ja joulunpunaisilla ja vihreillä kirsikoilla.

Joona oli taas leipurina! Minä hoidin vain paistamisen, taikinankin hän teki melkein kokonaan itse. Sokerikuorrutusta hän ei enää jaksanut laittaa, mutta kirsikoitten asettelu on Joonaa!

Kuivahedelmiä ei välttämättä tarvi liottaa, mutta mielestäni pullassa on mukavampi kun ne ovat pehmeitä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään