Uunipihvit

4 annosta

Raaka-aineet

4 kpl (n.300g) marinoimatonta porsaan filettä
Marinadi;
sinappimarinadi lihalle (ohje linkissä)

Jaa resepti

Ohje

Ota pihvit huoneenlämpöön n. 30min, ennen marinaadiin laittoa. Tee marinadi linkissä olevan ohjeen mukaisesti. Tuo linkissä oleva marinadi ohje on tarkoitettu tosiaan 1-1,5 kilolle lihaa, mutta halusin itse, että pihvit maustuvat kunnolla, joten siksi tein koko annoksen, vaikka itselläni näitä fileitä olikin vain 300g.

Laita fileet marinadiin ja laita marinadia kaikille lihapaloille. Laita marinadissa olevat fileet kannelliseen kulhoon ja kulho jääkaappiin. Anna maustua vähintään 30min. Itse annoin lihan maustua n. vuorokauden ajan. Jos annat lihojen maustua 30min. niin silloin lihat voi olla myös huoneenlämmössä.

Kun liha on maustunut, paista fileitä kevyesti pannulla voissa, jotta pinta saa väriä. Laita fileet paiston jälkeen uunivuokaan ja kaada loppu marinadi tasaisesti fileiden päälle. Voit kaataa myös pannulle kertyneen liemen ja loppu voin lihojen päälle uunivuokaan.

Laita uunivuoan päälle folio ja anna lihojen paistua uunissa 150 asteessa n. 30 min. Nauti haluamiesi lisäkkeiden kera.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 1 0 Sinappimarinadi lihalle

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 4 Kuubalainen porsas
  • 1 0 Uunipihvit 2
  • 1 0 SOCK Kanarisotto
  • 42 11 Possua ja Banaania grillissä
  • 2 2 Possupihvejä mausteisessa kastikkeessa
  • 3 2 Naudan Ulkofile Grillattu Kokonaisena

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään