Mustaherukkavaahtopiiras keksipohjalla

12 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

POHJA:
1 dl mueslia (käytössäni perusmysli ilman hedelmiä)
1 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukan siemeniä
3 rkl pellavansiemeniä
1 tl leivinjauhetta
50 g voita tai margariinia sulana (laktoosittomana tai vähälaktoosisena)
Täyte:
5 kananmunan valkuaista
1/2 dl sokeria
3 dl mustaherukoita muussattuna

Jaa resepti

Ohje

Ei kananmuna-allergikoille!

Myönnän, etten tehdessäni katsonut tarkkaan aineiden mittoja. Toimin täysin inspiraation varasssa, joten toivottavasti osaat itse tutkia ohjetta kriittisellä silmällä sitä valmistaessasi (:

Pohja:

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sula rasva. Sekoita ja levitä vuoratulle tai voidellulle piiravuualle. Paista noin 10 min. Väri tummenee hiukan, ole tarkka, ettei pohja pala (tai tule liian kovaksi). Anna jäähtyä.

Täyte:

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi (malta ainakin 10min vaahdottaa). Vaahtoa voi varovasti jatkaa kylmällä vedellä lisäten sitä hyvin varovasti vaahdottaessa loppuvaiheessa. Korkeintaan 1 rkl valkuaista kohti.

Lisää sokeri pikkuhiljaa vaahdottaen. Vaahdota vielä muutama minuutti ja sekoita sitten sekaan mustaherukat. Sokeria voi tietysti laittaa ihan maun mukaan enemmänkin (:

Levitä täyte pohjalle. Parasta heti, mutta itse siirsin sen pakastimeen herkuttelua odottamaan, koska jääkaappiin ei mahtunut ja totesin tämänkin olevan oiva temppu, kunhan ei liian pitkäksi aikaa unohda herkkua pakastimeen ;D

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Sitruuna- tai limehillo (Tai jokin muu Sitrushedelmä-)
  • 1 1 Marja-rahkaleivos 21.10.08
  • 1 0 Tiramisu keksipohjalla
  • 12 0 Suklaabanaani muffinssi
  • 13 7 Omenapiirakka, perinteinen ja kuohkea
  • 3 1 Rahka-sitruunatorttu

Kommentit

vattunakki
Ihan tosiaan inspiraation ajamana valmistin tällaisen ja sehän katosi suihin hurjaa vauhtia! Oli ihanaa! Sopivan kevyttä ja raikasta, mustaherukat toivat sopivaa kirpeyttä (: Harmittelen vain, ettei ollut kunnon kameraa mukana :/

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään