MARENKI-MARJATORTTU

15 - 30 min

Raaka-aineet

POHJA:
3 munaa
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
Täyte:
n.2 dl pakastemarjoja
n.½ kevyttä vaniljajäätelöä
Marenki:
2 kananmunan valkuaista
1-2 rkl sokeria

Jaa resepti

Ohje

1. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Vuoan on hyvä olla sellainen, jossa kumotessa syntyy reunat. Ota täytteen marjat sulamaan.

2. Sekoita munat ja sokeri vahvaksi vaahdoksi.

3. Lisää jauhot varovaisesti muna-sokerivaahtoon.

4. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia,kunnes pohja on kypsä.

5. Kumoa pohja uuninkestävälle lautaselle ja anna hieman jäähtyä.

6. Lisää kohmeiset marjat piirakkapohjalle.

7. Leikkaa jäätelöstä noin sentin paksuisia viipaleita kohmeisten marjojen päälle niin, että kaikki marjat peittyvät. Pane jääkaappiin odottamaan marengin valmistuksen ajan.

8. Tee marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

9. Lusikoi marenkivaahto jäätelön päälle suureksi kummuksi kuitenkin niin, että kaikki jäätelö peittyy.

10. Pane koko komeus uuniin 200 asteeseen vielä 3-5 minuutiksi, jolloin marenki saa huipuissaan hieman rusehtavan pinnan.

Nautitaan heti =)

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään