Tuunattu Pålan Perunajauhokakku

Reseptiä katsottu 7 509 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2 dl perunajauhoja
dl sokeria
200 g voita
3 kanamunaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakkaojauhetta
10 palaa maitosuklaata
0,25 dl konjakkia (tai ananasmehua)
kuorrutus: pölysokeria, keltaista karamelliväriä, vettä/konjakkia ja koriste kar

Ohjeet

Tosiaankin perusohje on Pålan perunajauhokakusta lähtöisin mikä on ihana.

Tuunasin sen sitten tällaiseksi:o)

Vatkaa kuohkeaksi perunjauho, sokeri ja voi. Lisää munat yksitelle voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne vuorotellen konjankin kanssa taikinaan. Pilko sulklaapalat ja lisää taikinaan.

Laita taikina korpujauhoitettuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 40 -50 min.( Kakku saa minusta olla vähän tahmea).

Minulle tuli yksi pitkulainen kakku ja 8 muffiinia tästä taikinamäärästä. Muffiineja pidin 12 min. uunissa.

Sekoita pölysokeri konjakki-vesi ja karamelliväri keskenään paksuksi tahnaksi ja kaada se jäähtyneen kakun päälle. Koristele karamelleillä ja sulanneella suklaalla.


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit

naija
Aikuisten makuun, konjakin voi tietysti kovata mehulla tai vaikka kerma-maidolla;o)