Pääsiäisen PossuPasta

Reseptiä katsottu 6 287 kertaa
2 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
fusilli pastaa
1 tl kurkumaa ja suolaa keitinveteen
300 g Porsaan ulkofilettä
Kastike:
2 dl vettä
1 rkl fondia (häränliha, punaviini)
1 rkl worcestershire sauce
1 tl garlic viinietikkaa tai punaviinietikkaa
hyppysellinen sokeria
maizenaa suurustamiseen
Lisäksi:
½ keltaista paprikaa
½ kesäkurpitsaa
suolaa, mustapippuria
1 tomaatti
herneenversoja

Ohjeet

Leikkaa liha suikaleiksi, kesäkurpitsa lastuiksi ja paprika suikaleiksi ja tomaatti ohuiksi lohkoiksi.

Keitä pasta suolalla ja kurkumalla maustetussa runsaassa vedessä 8 minuuttia. Kaada siivilään valumaan. Paista kuumalla pannulla pikaisesti väriä kesäkurpitsaan ja paprikaan, siirrä toiseen astiaan, mausta ja pidä lämpimänä. Paista samalla pannulla lihasuikaleet myös pikaisesti, jotta jäävät meheviksi. Nosta lihat pois pannulta ja kaada siihen vesi. Mausta lihat hyvin suolalla ja rouhitulla paippurilla. Sekoita veden joukkoon mausteet ja tarkista maku, sokeria vain muutama kide. Maku on hiukan kirpeä tässä vaiheessa. Suurusta maizenalla senverran kuin haluat. Keitä pari minuuttia. Kaada pasta takaisin tyhjään kattilaan ja kaada kastikkeesta noin puolet pastan joukkoon ja sekoita. Laita lautaselle pastaa rinkelin muotoon. Laita reikään paprikaa ja kurpitsaa. Laita vihannesten päälle lihasuikaleet ja vielä muutama kurpitsan ja paprikan pala. Kaada kastiketta hiukan yltympäriinsä. Laita tomaatin lohkoja ja reippaasti herneenversoja somisteeksi.


Kommentit

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.