11 586
11 586

BROILERIKIUSAUS

Raaka-aineet

2 pss peruna-sipulisekoitusta
450 g broilerin suikaleita(oman maun mukaan marinoituja tai marinoimattomia)
1 pieni Sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
2 prk ruokakermaa(tai kaurakermaa,jos tekee maidottomana)
1 paprika
ripaus aromisuolaa
2 tl currya
2 tl pippurisekoitusta
1 prk smetanaa

Jaa resepti

Ohje

Paista broilerin suikaleet pannussa. Pilko joukkoon sipuli ja parika pieniksi kuutioiksi ja kuulota broilerin suikaleiden joukossa niitä.Lisää tähän joukkoon ripaus(n.2tl ) currya ja purista valkosipulinkynnet myös sekaan.

Voitele uunivuoka ja ala latomaan vuorotellen ainekset niin, että alimaiseksi tulee kerros peruna-sipulisekoitusta. Ripauta peruna-sipuliseoksen päälle suolaa ja vähän pippuria ja sitten laita kerros broilerin suikale-sipuli-paprikaseosta...jatka sitten taas niinkuin ensimmäinen kerros oli ja lado niin, että viimeisenä päälimmäiseksi tulee taas peruna-sipulikerros.

Kaada sitten 2 purkkia kermaa vuokaan niin, että sitä tulee joka puolelle ja voit huuhtoa kermapurkit vedellä ja kaataa vedetkin uunivuokaan niin, että tulee varmasti tarpeeksi nestettä ettei ruoka kuivu.(älä kuitenkaan liikaa!).

Paista uunin alaosassa 200 asteessa n.tunti ja ota vuoka pois hetkeksi uunista ja lisää sitten päälle smetananokareita. Laita vielä hetkeksi uuniin, n.20 minuutiksi. Maista ja tarkista, onko perunat kypsynyt kunnolla ja onko neste kunnolla "vetäytynyt", jos tuntuu liian kostealta, anna vielä matalalla lämmöllä ruuan vetäytyä. Jos pinta tuntuu että se alkaa kuivumaan liikaa, voit laittaa foliota vuoan päälle.

Tarjoile esim. mustaherukka,-tai puolukkahyytelön, punajuurien ja vihreän salaatin kera.

Hyvää ruokahalua =)!

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Yksinkertaisen helppo makkaravuoka
  • 0 2 Kananpojansuikalekeitto
  • 2 1 Kesäiset Possu-Broiler Vartaat Karkin Marinadissa
  • 2 2 Lempeä broilerikeitto
  • 1 0 Broilerikiusaus
  • 1 0 Kermainen broilerkeitto

Kommentit

karkki79
Tämä ruoka on helposti muunneltavissa täysin maidottomaksi ja vähärasvaiseksikin, jos jättääpi smetanan pois ja käyttää todella kevyitä ruokakermoja tai vaikkapa munamaitoa. Ja tietysti helposti saa vaihtelua makuun, kun sekoittelee esim. porkkanasuikaleita, parsakaalia, papuja, herkkusieniä, ananasta tms. tuonne sekaan. Vain mielikuvitus on rajana:), lapsetkin saa helposti syömään kasviksia, kun "piilottelee" sekaan vaivihkaa pikku "ylläreitä"! Ja tästähän saapi pääraaka-aineen vaihtamalla vaikka minkälsidis kiusauksia; kebab(loistava,suosittelen että kokeilet!), kinkku, pekoni, lohi, naudanliha(naudanlihalastuja tai suikaleita) yms. Kokeile rohkeasti, mausteita voit vaihdella tietty raaka-aineiden myötä erilaiseksi, esim.kalakiusauksesta jätä curry poissa ja laita sitruunapippuria tilalle jne. Yksi vinkki vielä; Kokeilin kerran sellaista, että laitoin broilerikiusausta tehdessä pannulle broilerisuikaleiden sekaan uncle ben`sin sour kastiketta, ja oli erinomaisen hyvä siellä seassa antamassa makua. Kokeilkaapas!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään