25 501
25 501

Lohikääretorttu

20 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

60 g voita
1,3 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
2,5 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 kpl kananmunan keltuaista
3 kpl kananmunan valkuaista
200 g tuorejuustoa (ruohosipuli)
1 dl smetanaa
150 g kylmäsavulohta (ruodotonta!!)
2 kpl valkosipulin kynttä
0,5 dl tilliä (tuore)
0,5 dl ruohosipulia (tuore)
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria vähän

Jaa resepti

Ohje

1. Voi sulatetaan kattilaan johon lisätään vehnäjauhot. Maito ja kerma lisätään joukkoon ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Seos saostuu niin kuin kastike. Sekoita kunnolla vispilällä kunnes on tasainen seos ilman kokkareita. Lisätään mausteet.


2. Jäähdytetään seos kylmässä vesihauteessa.


3. Lisätään sekaan leivinjauhe sekä keltuaiset.


4. Vatkataan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää mukaan varovasti nostellen mutta kuitenkin niin että menee kunnolla sekaisin.


5. Kaadetaan taikina pellille jossa leivinpaperi, ja levitetään kulmiin asti huolellisesti ja tasaisesti.

6. Paistetaan uunissa tasalämmöllä 175 °C kunnes saanut väriä, mutta tarkkaile ettei pala. n.10-15min.


7. Kumoa toisen leivinpaperin päälle kuten kääretorttu, (mutta ilman sokeria), ja irrota uunissa ollut leivinpaperi pois ja anna jäähtyä.


8. Tee täyte. Hakkaa lohi silpuksi, tilli ja ruohosipuli silpuksi, vatkaa smetana ja tuorejuusto kovemmaksi, kaikki vaan sekaisin (tuorejuusto, smetana, lohi, valkosipuli, tilli, ruohosipuli, mustapipuri ja sitruunamehu).

9. Levitä täyte pohjan päälle, mutta 5 cm jätetään toiselta pitkältä sivulta vapaaksi. (Ei tursu yli kun rullataan).


10. Rullataan leivinpaperia apuna käyttäen kuten kääretorttu tiiviiksi rullaksi, jonka jälkeen se kääritään folioon tai kelmuun tiiviisti ja annetaan asettua 3 tuntia tai vaikka yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä tämä on parhaimmillaan.

Ohje on yhdelle 60cm leveälle pellille.

Vinkkinä vielä jos vaihdat tillin persiljaan tai basilikaan ja lohen kylmäsavuporoon niin saat mahtavan lihaisan version tästä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Täytetyt munanpuolikkaat
  • 16 0 Helppo uuniperunatäyte (lohi)
  • 2 1 Lapinpojan Lohi-riisilaatikko
  • 0 0 Haukileivät
  • 2 2 Villiyrttiletut lohitäytteellä
  • 2 0 Tryffelikohokas

Kommentit

Kokki75
Suosittelen kokeilemaan tätä, on aivan mahtavaa. Tätähän toki voi muokata mielensä mukaan, esim vaihtaa tillin persiljaan ja lohen kylmäsavuporoon tai riistarouheeseen. Vuodesta toiseen juhliin on tätä tehty ja jotenkin tuntuu että on saanut eniten kehuja ja mielenkiintoa. Tee kaksi peltiä kerralla ettei lopu kesken!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään