Raaka-aineet
| 300-400 g | Metsäsieniä |
| 1 kpl | Punasipuli |
| Suolaa | |
| 4 dl | Ranskan kermaa |
| 1-1,5 tl | Mustapippurirouhe |
| 0,5 tl | Balsamico kastike |
Ohje
Määrältään reseptin sienisalaatti on suurehko. Se on valmistettu Jouluruokailuun noin kymmenelle hengelle.
Tämä sienisalaatti on valmistettu alunperin pakastetuista ryöppäämättömistä tuoreista metsäsienistä. Valmistuksessa on käytetty n.170g siivutettuja ja tuoreeltaan pakastettuja herkkutatteja sekä n.170g samoin käsiteltyjä suppilovahveroita. Sipulia käytetty pienen punasipulin verran. Sipulin määrää voi muunnella mieltymysten mukaan.
Voit valmistaa salaatin myös suolatuista sienistä, mutta käsittele sienet silloin niille ominaisella tavalla.
Laita sienet jäisenä paistinpannulle voin kanssa ja paista niitä keskilämmöllä kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.Voit lisätä tässä vaiheessa osan sipulista tai laittaa kaiken sipulin raakana salaattiin.Suolaa paistoseos runsaan suolaiseksi. Kuitenkin sellaiseksi että pystyt sitä vielä paljaaltaakin maistamaan.
Pilko sienet paistamisen jälkeen leikkuulaudalla mahdollisimman pieneksi silpuksi (oman mieltymyksen mukaan tietysti) ja laita sekoitusastiaan.
Lisää Creme Fraishe kulhoon sekä mustapippuri ja sipulisilppu; sekoita tasaiseksi. Balsamicoa pieni tilkka tai oman maun mukaan.
Anna maustua jääkaapissa ainakin yön yli. Tarkista maku. Maku on parhaimmillaan noin vuorokauden jälkeen.