Karamellikana

Reseptiä katsottu 246 kertaa
3 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
4 tl Öljyä
4 tl Seesamiöljyä
400 g Broilerin jauhelihaa (tai muuta kanaa)
2.33 rkl Soijakastiketta (12%)
Mustapippuria 15 kierrosta myllystä (noin 0.5tl)
2 tl Keskitulisia chilihiutaleita (Santa Maria)
4 rkl Palmusokerikaramellia (Jim Lim by Farang)
2.33 rkl Makeaa riisiviinietikkaa (Miyata)
Kastike
2 dl Vettä
1 rkl Maissitärkkelystä
1 rkl Soijakastiketta
Mustapippuria 9 kierrosta myllystä
2 rkl Palmusokerikaramellia
1 rkl Makeaa riisiviinietikkaa
Riisi kattilassa
4 dl Jasmiiniriisiä
6.5 dl Vettä
0.67 tl Suolaa

Ohjeet

Huuhtele riisi neljä kertaa kylmällä vedellä siivilän avulla, aseta kattilaan veden ja suolan kanssa (jos et omista riisinkeitintä). Suolan voi myös halutessaan jättää pois. Sekoita hyvin, kansi päälle, kiehauta, tiputa lämpö 0.75/3 kun alkaa porisemaan ja vedä kypsäksi matalalla lämmöllä. Kantta ei saa nostaa missään vaiheessa! Kun riisi on imenyt kaikki nesteet, aseta se sivuun odottamaan.

Sekoita kanan mausteet ja kastike erillisissä kipoissa. Paista ja mausta kana, lisää kastike kun kana kypsää ja keittele minuutin kaksi välillä sekoittaen. Nauti!

 

Ohjeen makean riisiviinietikan (3.33rkl) voi korvata näin - sekoita 2rkl tavallista riisiviinietikkaa, 1rkl fariinisokeria sekä 4tl soijakastiketta (suola 12%) keskenään.

 

Keskitulisilla chilihiutaleilla (2tl) tulee mietoa / mediumia, riippuu keneltä kysyy. Jos ruokaan haluaa reilua tulisuutta, kannattaa chilihiutaleet korvata silloin Meiran tulisella chilijauheella.

 

 


Kommentit