2 930
2 930

Ananasmarenkitorttu

Raaka-aineet

150 g voita
1 dl sokeria
1 kanamuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
väliin;
2 tlk ananasta (omassa mehussa)
1 dl hillosokeria
(sitruuna- tai appelsiinimehua)
päälle
3-4 valkuaista
5-6 rkl sokeria
muutama tippa sitruunamehua
ripaua suolaa

Jaa resepti

Ohje

Murotaikina: Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kanamuna voimakkaasti sekoittaen. Sekoita kuivataineet ja siivilänläpi vaahtoon.  sekoita nopeasti ja laita taikina 15 min jääkaappiin.

Aukaise ananastölkit ja kaada mehu kattilaan.  Anna kiehahtaa ja lisää hyytelösokeri. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan, pieni ananaspalat pieneksi, lisää ananaspalat ja anna jäähtyä.

Vuoraa leivinpaperilla vuoka ja kauli taikina pohjalle ja reunoille, pistele haarukalla reikiä ja paista pohjaa n 10-15 min 200 asteessa.

Vaahdota valkuaiset, lisää sokeri ja muutama tippa sitruuna- tai appelsiinimehua, sekä ripaus suolaa. Kun vaahto on tarpeeksi paksua ja kiiltävää laita pursotinpussiin.

Ota pohja uunista ja lisää pinnalle ananas tasaiseksi. Pursoita tai nosta lusikalla koristeita piirakan päälle. Laita vielä uuniin n 15 min, että marenki vähän kuivahtaa ja saa väriä.

Tein piirakan päälle ananaksesta muutaman koristeen, Leikkasin renkaan puoleksi ja sen leikkasin poikittain ohkaisemmaksi, paahdoin pannulla vähän väriä ja kieputin kukkaseksi. Kuvassa näyttää mustalta mutta luonnossa oli ihan ok.

 

(itse tykkään että tähän piirakkaan sopii raparperi tai viinimarjat paremmin) mutta se on taas makuasia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Salama-kakku
  • 4 3 Runbergin tortut naijan
  • 1 0 Ananas-omenatorttu
  • 0 0 (Minttu-)suklaapikkuleivät
  • 4 3 Valkuaisella hunnutettu appelsiinikuppi/persikka
  • 3 5 Ystävänpäivän Marenki

Kommentit

naija
Piirakan voi oikaista valmiilla pakastemurotaikinalla, mutta itse tykkään tehdä taikinan. Minulla valkuaisvahto jäi pehmeäksi ,oisin saanut vatkata vähän kovemmaksi. Alkuperäinen ohje oli jostain ruokalehtisestä leikattu joskus 20 vuotta sitten. ;o))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään