Voitaikinasta lehteviä

Reseptiä katsottu 7 997 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Voitaikinalevyjä (MyllynParas)
jotakin hilloa (mansikka)
Täyte:
Valkosuklaata 300g
1 prk maustamatonta tuorejuustoa 200 g
2 dl Vispikermaa
n 1 rkl pölysokeria (makusi mukaan)

Ohjeet

Ota taikinalevyt sulamaan. Laita uuni päälle 250 astetta.

Kauli vähän sulanneita taikinalevyjä ja leikkaa oman mallisia. laita pellille missä on leivinpaperia tai vastaava paistoalusta. Pistele haarukalla reikiä ja paista n 12 min. Riippuu uunista.

Tee täyte; Pistä puolet valkosuklaalevystä 170 asteiseen uuniin ja paahda n 5 min. Anna jäähtyä ja pilko pieneksi tai raasta. Pilko toinen osa valkosuklaasta kulhoon, aseta kulho kattilan päälle missä on pohjalla vettä, katso että kulhonpohja ei kosketa veteen. Sulattele siinä valkosuklaa ja lisää paahdetut muruset myös mukaan. Kun suklaa on sulanut nosta liedeltä kattila ja kulho jossa sulanutsuklaa on.

Vatkaa kerma vaahdoksi lisää pölysokeri ja lisää tuorejuusto joukkon sekoita vielä tasaiseksi. 

Kun suklaa on jäähtynyt niin että on kuitenkin vielä notkeaa lisää se kermajuustovaahtoon, sekoita niin että vaahto on tasainen..

Pistä halutessassi täyte pursotinpussiin.

Leikkaa jäähtyneet voitaikinapaistokset puoliksi ja pursoita reunoille täytettä ja pistä keskelle hilloa. Laita kansipäälle ja hunnuta pölysokerilla.

Voit tehdä voitaikinasta lehtevän kakunkin, mielikuvitusta vain kehiin.


Kommentit

naija
No siinä meni viimeiset torttutaikinat. Täytettä voi käyttää myös täytekakkujen täytteenä ja lisätä vaikka vähän hapahkoa hilloa tai tuoreita marjoja. Kuvat eivät nyt oikein ole tarkkoja. Mieheni tykkäsi kun ei ollut liian makea ;0)