22 630
22 630

Paistettua ankanrintaa

Raaka-aineet

1 ankanrinta ruokailijaa kohden
APPELSIINIKASTIKE ANKALLE
2 dl appelsiinimehua (itse puristettua)
2 dl kuohukermaa
1-2 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
½-1 dl ankan paistolientä
2 rkl suurustetta (esim. Maizenaa)
ripaus suolaa maun mukaan
rouhittua mustapippuria
PEKONIPAPUJA
vihreitä papuja
pekonia
SITRUS-PERUNAVUOKA
perunoita (kiinteitä)
voita
4 dl kermaa
3 valkosipulin kynttä
2 sitruunan raastettu kuori
suolaa, mustapippuria
1 pss emmentalraastetta

Jaa resepti

Ohje

Paistettu ankanrinta

Ota ankan rintafileet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Tee veitslllä rasvapintaan ristiviillot noin sentin välein.

Laita rintafileet rasvapuoli alaspäin kylmälle pannulle. Anna pannun kuumeta hitaasti aivan kuumaksi.

Paista kuumalla pannulla noin viisi minuuttia, kunnes rasvapuoli on ruskistunut ja rapea. Vähennä tarvittaessa lämpöä, jotta rasva ei pala ja käryä.

Käännä fileet. Paista toiselta puolelta kauniin ruskeaksi (n. 1-2 min).

Kääri fileet folioon ja nosta 200-asteiseen uuniin kypsymään noin viideksi minuutiksi rasvapuoli ylöspäin. Filee saa jäädä keskeltä hieman punertavaksi (sisälämpötila n. 55 astetta).

Appelsiinikastike ankalle

Sekoita kaikki aineet kattilassa suurustetta lukuun ottamatta.

Kuumenna ja anna kastikeen kiehua kattilassa muutama minuutti.

Sekoita joukkoon suuruste ja kiehauta kastike uudestaan.

Pekonipapuja

Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi.

Keitä papuja kiehuvassa vedessä 2-3 minuuttia.

Kaada keitinvesi pois ja jäähdytä pavut kylmässä vedessä.

Tee pavuista sopivan kokoinen nippu. Kiedo pekonisiivu tiukasti nipun ympärille.

Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pekoni on ruskistunut kauniiksi ja rapeaksi.

Sitrus-perunavuoka

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi.

Kuori valkosipulin kynnet. Raasta sitruunoiden kuoret.

Voitele uuninkestävä vuoka. Lado vuoan pohjalle perunasiivuja. Purista päälle valkosipulia, lisää raastettu sitruunankuori ja juustoraastetta, mausta suolalla ja mustapippurilla. Toista, kunnes vuoka on täynnä. Kaada joukkoon kerma.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 6 Ankanrintaa appelsiinikastikkeessa
  • 13 7 Paistettua maksaa ja timjami-kermakastiketta
  • 1 0 Paistettua munakoisoa misokastikkeessa - Nasu-miso
  • 1 0 Paistettua karitsaa ja jättikatkarapuja
  • 8 1 Paistettua salaattia.
  • 5 4 Paistettua turskaa - Bacalhau à Brás

Kommentit

Appa
Pientalo ja piha, 5.2018

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään