4 124
4 124

Mandariiniankka

Raaka-aineet

2 ankanrintaa
2 mandariinia
2 rkl juoksevaa hunajaa
3/4 dl (gluteenitonta) soijakastiketta
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
ANKANRASVASSA PAISTETUT PERUNAT
2 kg kiinteää perunaa
1 dl ankanrasvaa
1 valkosipulinkynttä
2 timjaminoksaa
2 laakerinlehteä
1 tl sormisuolaa
1/4 tl valkopippuria myllystä
MANDARIINIKASTIKE
1 pieni salottisipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 mandariinin kuori
2 rkl mandariinin mehua
1 dl portviiniä
2 dl kasvislientä
3 rkl voita
1/4 tl mustapippuria myllystä

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa ankanrinnan nahkapuolelle veitsellä ruudukko.

Pese mandariinit ja raasta kuori. Purista mehu joukkoon. Sekoita hunaja, soijakastike, kanelitanko ja laakerinlehti mehuun. Marinoi ankkaa seoksessa vähintään 2 tuntia, mielellään yön yli, jääkaapissa. Jos tarjoat lisukkeena ankkaperunoita, keitä perunat ennen kuin jatkat ankanrintojen valmistusta (ks. ohje).

Ota lihat huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista.

Laita uuni lämpenemään175 asteeseen. Poista ankat marinadiata. Taputtele pinta kuivaksi talouspaperilla. Laita ankat kylmään paistinpannuun nahkapuoli alaspäin.Säädä levy keskilämmölle. Paista ankanrintoja noin 10 minuuttia tai kunnes rasva on sulanut ja nahka kullanruskea ja rapea. Siirrä ankanrinnat uunivuokaan. Säästä sulanut rasva perunoiden paistamiseen.

Jos sinulla on paistomittari, työnnä anturi lihan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä lihoja uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes mittari näyttää 56 astetta. Kääri lihat folioon ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia. Paista perunat ja tee kastike sillä aikaa, kun lihat ovat uunissa ja vetäytyvät foliossa (ks. ohjeet).

Mausta ankanrinnat suolalla ja pippurilla. Viipaloi. Viimeistele halutessasi raastetulla mandariininkuorella. Tarjoa paistettujen perunoiden, mandariinikastikkeen ja salaatin kanssa.

 

ANKANRASVASSA PAISTETUT PERUNAT

Kuori perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, noin 20 minuuttia.

Valuta perunat siivilässä. Ravistele siivilää välillä voimakkaasti. Jos paistet perunat vasta seuraavana päivänä, anna niiden jäähtyä ja siirrä jääkaappiin.

Kaada ankanrinnoista sulanut rasva paistinpannuun. Kuori valkosipulit. Paina niitä veitsellä leikkuulautaa vasten siten, että rakenne hieman rikkoutuu. Laita valkosupulit, timjamit ja laakerinlehdet pannuun rasvan joukkoon. Lämmitä muutama minuutti.Paista perunoita ankanrasvassa käännellen noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat rapean kullankeltaisia. Mausta suolalla ja pippurilla.

 

MANDARIINIKASTIKE

Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Kuullota öljyssä kypsiksi muutama minuutti.

Pese ja raasta mandariinin oranssi kuoriosa ohueksi raasteeksi. Purista mehu. Lisää portviini, mandariinin kuori ja mehu pannuun. Anna porista noin 10 minuuttia tai kunnes seos on tiivistynyt noin puoleen.

Lisää kasvisliemi. Jatka keittämista, kunnes kastiketta on puolet jäljellä, noin 10 minuuttia.

Siivilöi seos ja laita takaisin kattilaan. Lisää voi pieninä nokareina koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Mausta pippurilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 5 Ateria nro 12
  • 6 6 Ankanrintaa appelsiinikastikkeessa
  • 0 0 Provencen papupata - Cassoulet du braconnier
  • 0 0 Vasikanmaksaa inkivääri-soijakastikkeessa
  • 2 4 Porkkanainensalaatti
  • 0 0 Ankanrasvassa paistetut timjamiperunat

Kommentit

Appa
Glorian ruoka & viini, 8/2016.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään