3 633
3 633

Kookos-sitruuna-suklaavanukas

Raaka-aineet

2 dl kookosmaitoa
2 dl omenamehua
1 tl kaakaojauhoja
1 tl kanelia
1 sitruunanmehu (sitruunalihaa voi myös laittaa)
100 g maitosuklaata
3 liivatelehteä
sokeria tarvittaessa

Jaa resepti

Ohje

Pistä liivateet likomaan kylmään veteen ainakin 5 min.

Laita kattilaan kookosmaito, omenamehu, kaakaojauhe, kanneli. Anna kiehahtaa ja lisää sitruunamehu lihoineen. Nosta kattila liedeltä ja paloittele suklaat sekaan sekoita niin kauan kun suklaat ovat sulaneet. Purista liivateista vesi pois ja lisää ne kuumaan  seokseen kattilaan, sekoita niin että ovat kaikki sulaneet. Lisää halutessasi sokeria.

Kaada vanukas tarjoiluastiaan tai useamaa pienempää kulhoon. 

Anna hetki jäähtyä ja laita kelmu päälle, sitten jääkaappiin ainakin 4 tunniksi mieluimmin yön yli.

Kumoa vanukas ja koristele vaikka kookoshiutaleilla ja suklaa lastuilla.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Tämä ohje syntyi kaappien siivousta ja löytöjä tehdessä. Minusta maku oli ihanan kirpeä, Minulta on kysytty mikä on oman maun mukaan, no se on sitä miltä sinun oma suusi makuja maistaa, toinen ei voi siihen vaikuttaa koska toinen tykkää makeammasta kun toinen samoin kaikki muutkin mausteet ja suolaisuus. Olen lukenut myös täällä että yök kun oli suolaista tai jotain vastaavaa. Ohjeet antavat suuntaa ja itse voit aloittaa maustamisen ensin pienillä määrillä ja sitten maistellessa, löydät kyllä mieluisen maun omaan suuhusi. ;o))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään