Jouluinen kaakao-kaneli kuivakakku

10 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

150 g Voita
2 dl Sokeria
n. 2 tl Vaniliinisokeria
2 kpl Kananmunia
2 dl Vehnäjauhoja
1 ½ tl Leivinjauhetta
2-3 rkl Kahvia
2-4 tl Kanelia
dl Kaakaojauhetta
n. 1 dl Maitoa

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.1.Vatkaa pehmeä voi, sokeri + vaniliinisokeri vaaleaksi vaahdoksi.2. Lisää munat yksitellen joukkoon, ja sekoita.3. Lisää kuohkean vaahdon sekaan jauho+leivinjauhe seos. Vatkaa.4. Kun jauhot on sekoittunut vaahtoon tasaisesti, lisää kahvi, ja maito. Sekoita.5. Taikinan ollessa löysää, lisää kaneli. ( Oman maun mukaan. itse pistin n. 3½ tl ja hyvää tuli. ) Lisää vielä kaakaojauhe sekaan ja sekoita. Voitele vuoka. ( itse käytin ihan rypsiöljyä, ja vuokana oli perus pitkänmallinen leipävuoka.) Jauhota joko korppujauhoilla tai vehnäjauhoilla. Kaada taikina voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan. Pistä vuoka uuniin ja anna olla n. 45 min. Tai niin kauan kunnes koetikkuun ei tartu taikinaa enää.Taikinasta on tarkoitus jäädä vähän löysähköä. :)Huom! Aineiden määrät ovat noin arvio, sillä tuota luodessani en käyttäny mittoja. ( lukuunottamatta voita ja sokeria sekä munia )

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään