Helpot gluteenittomat sämpylät

Reseptiä katsottu 13 788 kertaa
Valmistusaika 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2 dl tattarijauhoja
2 dl esim. vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl rouhittua ja paahdettua pellavaa
1 pss kuivahiivaa tai 25g tuoretta
Taikinaan voi lisätä myös porkkanaa, pinaattia, nokkosta, pähkinöitä, siemeniä tms.
1-2 tl suolaa
1/2-1 tl sokeria
3-4 dl lämmintä vettä
1-2 rkl öljyä

Ohjeet

- Laita kaikki kuivat aineet aineet (myös kuivahiiva) isoon kulhoon ja sekoita hyvin.

- Jos haluat lisätä raastettuja juureksia, siemeniä yms. sekoita ne tässä vaiheessa kuiviin aineksiin.

- Lisää kättä hiemän lämpimämpi vesi ja öljy. (Tuorehiiva liotetaan nesteeseen ennen nesteen lisäämistä).

- Sekoita taikinaa voimakkaasti puulastalla niin että siitä tulee kuohkeaa ja se irtoilee astian reunoista.

- Huom! Taikinan tulee olla kohtuullisen löysää.

- Kohota liinan alla 1/2-1 h eli noin kaksinkertaiseksi.

- Nosta taikinasta ruokalusikalla kokkareita leivinpaperille. Näitä pystyy muotoilemaan jonkun verran myös kädellä :)

- Taikina riittää noin 16-20 sämpylään.

- Sämpylöitä voi halutessaan kohottaa hetken vielä liinan alla ja voidella vedellä, mutta ei välttämätöntä.

- Paista 225 noin 20-30 minuuttia.

- Jäähdytä liinan alla :)

 

Ovat rumia, mutta hyviä!


Kommentit