9 321
9 321

Kakkunen

30 - 60 min

Raaka-aineet

2 kanamunan valkuaista
75 g voisulaa
0,75 dl maitoa
11/2 dl sokeria
11/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Voitele ja leivitä  pienehkö uuninkestävä vuoka. Itse käytin Kerman saven pyöreää vuokaa, sisämitan  halk. n. 14 cm., vuoan korkeus hieman alle 4cm. Myös nelikulamainen Teema vuoka käy.

Laita uuni lämpenemän, uunin lämpötila 175 astetta.

Sulata ja jäähdytä voi. Kun voisula on viileää, lisää maito ja munanvalkuaiset. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet keskenään ja lisää ne  valkuais-, maito -, voiseokseen. Sekoita hyvin. taikina on valmis, kaada se paistovuokaan.

Paistoaika n. 30 - 45 min. Kakku on valmis kun se on kokonaan hyytynyt ja paistopinta on kauniin ruskea.

Huom: alkuperäisessä ohjeessa oli paistoaika n. 1/2 tuntia, mutta minulla keraamisessa astiassa vaati kyllä pidemmän paistoajan.

Tarjoile sellaisenaan tai kermavaahdon tai jäätelön ja hillon kanssa.

Reseptin lähde: Tumpelon keittokirja, reseptiä hieman muutettu

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 5 PANNARI BanaaniSuklaa
  • 28 21 Vanhan ajan pitsikakku Kurikasta
  • 4 1 Vohvelit Valkosuklaa-Lime
  • 0 0 Punaviini-glögivaahto
  • 29 0 KakkuPohja ( 4 munaa)
  • 3 0 Suklaiset mokkapalat

Kommentit

leena47
Tein tänään Homburgin haukea soveltaen Tumpelon keittokirjan ohjetta. Kirjasta löytyy myös ohje nimellä Homburgin hauen kaverikakku, johon haukiohjeesta jääneeet munanvalkuaiset voi kätevästi käyttää. Niinpä tein myös kakun ja tässä tulos, Kakkunen:)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään