8 871
8 871

Hevosen sisäpaistia meidän tyyliin

Raaka-aineet

hevosen paistia
sipulia + valkosipulia
porkkanaa, selleriä, palsternakkaa
anjovisfileitä+liemi
lihafondyä
maustepippuria, laakerinlehteä, suolaa, mustapippuria
tomattpyrettä
vettä
kermaa, sinappia, vehnäjauhoja
kirkastettua voita

Jaa resepti

Ohje

Putsaa paisti kalvoista ja huuhtele, kuivaa ja sido puuvillalangalla että pysyy kauniissa muodossa.

Laita kirkastettu voi pannulle ja ruskista liha kauttaltaan. Siirra liha reilun kokoiseen kattilaan ja huuhtele pannu ja kaada liemi kattilaan lihan päälle. Pistä nyt vettä niin että liha peittyy ja kiehauta. Kuori vaahto pois pinnalta niin kauan kunnes liemi on kirkas. Lisää sitten lihafondue, anjovikset + liemi ja mausteet. (Mausteita saa olla aika reippaasti liemen pitää maistua yli mausteilta. Pese ja kuori juurekset + sipulit. Pilko ne reilun kokoisiksi ja pistä kattilaan.

Anna kiehua hiljalleen ainakin pari tuntia lihan koosta tietysti riippuen. Kypsään lihaan menee tikku pehmeästi.

Kääntele lihaa muutaman kerran keittämisen aikana.

Kun liha on kypsää ota kattila liedelta ja anna hetki jäähtyä. Nosta liha pois ja irroita langat. Siivilöi liemi ja laita takaisin isoon astiaan sekä liemi että liha. Peitä kannella ja laita jääkaappiin  yöksi.

Nosta liha seuraavana päivänä liemestä , anna olla huoneen lämmössä ainakin muutama tunti ennen tarjoamista.  Ota lientä kattilaan ensin vähän ja lisää siihen jauhot ja sinappi keitä että kastike suurustuu. Tarkista tässä vaiheessa pitääkö lisätä vettä vaiko keitinlientä. Lopuksi lisää kerma kastikkeeseen.

Lihan voi lämmittää jos halua mutta meillä syödään huoneenlämpöisenä kuuman kastikkeen kanssa.

Leikkaa lihasta ohkaisia siivuja ja asettele ne tarjoiluvadille lisää päälle vähän kastiketta ja loppu kastike pistä kastikekulhoon. 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 12 9 Hevosen sisäfileepihvit
  • 6 2 Hevosen ulkofileepihvit homejuustokastikkeella
  • 7 4 Hevosen paistimakkakeitto
  • 2 2 Hevosen paisti hiiligrillissä 15.9.2021
  • 11 14 Hevosen Sisäpaisti uunissa
  • 8 27 Lohipastaa meidän Ukon tyyliin 19.4.2019

Kommentit

naija
Sanokoon kuka mitä vain hevosenlihasta! Mutta halpaa, rasvatonta ja hyvää on.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään