51 664
51 664

Hirvipaisti/pihvit kermakastikkeella

Raaka-aineet

1 Hirven sisäfile/paistiliha ym..
5 kpl laakerinlehtiä
6-8 kpl kokonaisia maustepippureita
2 tl Meri- tai ruususuolaa (tavallinenkin käy)
2-10 kpl valkosipulin kynsiä
Kastike
2,5-5 dl Kermaa
2 dl Lihan paistoliemi
0.5-1 kpl lihaliemikuutio
tarvittaessa Maizena (vaalea)

Jaa resepti

Ohje

Tämän ohjeen kanssa pitää vähän aina inspiroida riippuen sitä minkäkokoisen lihan aikoo valmistaa, samoin olen uunin lämpotilan ja ajan joutunut joka kerta muuttamaan (eli vaatii tarkkailua)

1. Paista paisti paistinpannulla niin että se ottaa väriä jokapuolelle

2.laita paisti vuokaan ym ja lisää mausteet lihan päälle ja vuoan pohjalle ja halutessasi n.1-2 dl vettä pohjalle (lisää kastikeainesta)

3. paista uunin keskitasolla (n. 150-175 astetta) niin että liha ei pääse kuivumaan ja niin että liha on sisältä vielä reilusti punertavaa kun otat sen uunista. (olen joskus käyttänyt lihan kanssa foliota ettei pinta kuivu). uunissa

4. Kun paisti on tarpeeksi paistunut ota se uunista ja leikkaa n 1-2 cm siivuiksi ja paista vielä pannulla niin että saat haluamasi kypsyys asteen.

Kastike:

Kaada paistinliemi kattilaan/pannulle (poista ensin pippurit, laakerinlehdet ja valkosipulinkynnet liemestä) , anna kiehahtaa ja lisää lihaliemikuutio jos tunnet tarvetta, ja sen jälkeen lisää kerma ja anna ylimääräisen nesteen haihtua tai lisää maizenaa. Käytäuunissa käyneet valkosipulinkynnet lisäkkeinä ruoan kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 8 Ruotsalaiset lihapullat kermakastikkeella
  • 1 1 Riistapihvit kermakastikkeella
  • 11 0 Jauhelihapihvit neljän juuston kermakastikkeella
  • 3 7 Uunifilettä kermakastikkeella
  • 3 8 Kalkkunapaisti kermakastikkeella 11.4.2015
  • 1 0 Pastaa, mustapekka kermakastikkeella

Kommentit

Ida
Tämä ohje syntyi kun huomasin että pakastin on täynnä hirvenlihaa enkä osaa tehdä sille mitään ja päätin vain kokeilla . uuniin lihan kanssa voi laittaa lisäksi sipulin puolikkaita, perunaa, porkkanaa tai mitä vain mieleen tulee. Tästä kaikki ovat kyllä pitäneet erittäin paljon! huom, tähän sopii erinomaisesti myös kermainen punaviinikastike.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään