4 769
4 769

Munakoisorullat

30 - 60 min

Raaka-aineet

tomaattikastike
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 prk tomaattimurskaa
1 mm sokeria
suolaa
pippuria
munakoisorullat
2 keskikokoista munakoisoa (tai yksi suuri)
125 g mozzarellaa (1 pkt)
100 g vuohenjuustoa
1 dl tuoretta basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
muutamia ehjiä basilikanlehtiä

Jaa resepti

Ohje

Tomaattikastike:

Silppua sipulia. Kuullota sipulia muutama minuutti oliiviöljyssä ja lisää valkosipuli murskattuna. Kiuullosta, kunnes sipuli on pehmeää, älä polta.

Lisää tomaattimurska. Mausta hyppysellisellä sokeria. Keittele sekoitellen miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Soseuta. Suolaa ja pippuroi.

Munakoiso:

Laita uunin grillivastus lämpiämään 250 asteeseen. 

Leikkaa munakoiso pituussuuntaan ohuiksi viipaleiksi (n. 0,5  cm). Sirottele viipaleille suolaa ja jätä valumaan lävikköön n. puoleksi tunniksi.

Sekoita kulhossa haarukalla mozzarella, vuohenjuusto ja silputtu basilika tahnaksi.

Asettele munakoisoviipaleet ritilälle. Voitele öljyllä. Paista n. 4 minuuttia, ota pois uunista, käännä ja sivele toinen puoli öljyllä. Paista vielä 4 minuuttia. Nosta jäähtymään esim leikkuulaudalle. Saatat joutua paistamaan viipaleet useassa erässä.

Levitä reilu teelusikallinen tahnaa munakoisoviipaleelle. Rullaa aloittaen rullaaminen kannasta. 

Asettele rullat öljyttyyn vuokaan vierekkäin yhteen kerrokseen. Paista n. 5 minuuttia / 225 astetta tai kunnes juusto alkaa kuplia ja sulaa.

Tarjoile tomaattikastikeen kera ja koristele basilikalla.

Annoksesta tulee n. 12-18 rullaa.

 

 

 

 

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 0 Melanzane
  • 3 9 Munakoisorullat
  • 5 9 Munakoiso-parmigiana
  • 4 1 Pasta siciliana
  • 1 1 Rekkamiehen pastamättö
  • 4 2 Täytetyt uunisienet tomaattikastikkeen kera

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään