Pyttipannu

Reseptiä katsottu 19 639 kertaa
4 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
3 kpl keitettyjä perunoita
1 kpl sininen lenkki (hk)
1 kpl vihreä paprika
3 kpl kanamunia
1 kpl sipuli
salamilastuja

Ohjeet

Tietysti käytät ruokaa, mitä esim. viikon varrella on kertynyt. Keitettyjä perunoita, vajaan pussin salamilastuja ja sit vähän muutakin.

Kuori perunat, pilko ne aikalailla samankokoisiksi paloiksi, että paistuvat hyvin. Pilko sipuli ja heitä se ekana kuumalle pannulle. Aina kun paistan jotain laitan ekana hieman oliiviöljyä ja siihen sekaan oikeeta voita. Öljy parantaa paisto-ominaisuuksia ja voi antaa kultaisen rusketuksen. Eli eka sipuli (kuullotus), sit perunat. Paista kunnolla, kun väriä tarttuu pintaan, olen heittänyt perunat erilliseen astiaan, koska omistan vain yhden hyvän pannun ja haluan, että makkara saa myös rusketusta muuten tulee liian ahdasta! Seuraavaksi makkara paistoon ja siihen väriä. Sitten kaikki loput loput sekaan myös paistetut perunat, mutta ei kanamunaa se tulee vasta loppuvaiheessa ja se sekoittuu joukkoon vähän kuin munakokkeliksi.

Maustaminen onkin sitten kinkkisempi ei halua liian suolaista, mutta peruna taas imee suolaa niin maan p**********:sti. Suosittelen, että kokeilet ja seuraavan kerran kun teet, niin lisäät tai vähennät. Tietysti lautasellakin olevaan ruokaan voi lisätä mausteita sekä ketsupilla korjata makua.

Pyttipannu oli ruotsalaisen aateliston erikoisherkkua, joten voit syödä ruuan haarukalla sekä veitsellä punaviiniä naukkaille kynttilän valossa

tai

Itse naukkailen punaviinin tekovaiheessa, syön haarukalla ja huuhtelen 1l:lla maitoa alas.

Bon apetit!


Kommentit

s1monsays
Ruotsalaiset tekee maailman parasta pyttipannua (pytti i panna), alun perin aatelisten ruokaa. Suomalaiset taas tekee sen silloin kun on keitettyjä perunoita jäänyt ylitse. Mun mielestä toimiva ruoka. Tän vois varmaan merkitä vegeruuaksi, koska sininen lenkki taitaa jauhomääränsä vuoksi kuulua leivonnaisiin. Tietysti jättäen vielä salami kanssa veks.