Karitsan ulkofilettä ja punaviinikastiketta

Reseptiä katsottu 26 970 kertaa
2 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2 karitsan ulkofilettä
voita paistamiseen
mustapippuria myllystä
punaviinikastike:
dl hyvää lihalientä
1 dl punaviiniä
3 rkl riistafondia
1 rkl mustaherukkahilloa/mehua
5 katajanmarjaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl voita
suolaa maun mukaan

Ohjeet

Valmista ensin punaviinikastike:

1. Kaada lihaliemi kastikekattilaan, lisää siihen punaviini, riistafondi, herukkahillo sekä katajanmarjat. Keitä kokoon hiljaisella lämmöllä niin pitkään, että puolet nesteestä on jäljellä sekoitellen välillä.


2. Sekoita vehnäjauhot hyvin kylmän kerman joukkoon ja vispaa napakasti kastikkeen sekaan. Sekoittele, maistele ja lisää tilkka viiniä, herukkahilloa tai riistafondia makusi mukaan mikäli on tarpeen.

3. Siivilöi kastike ja sekoita joukkoon lopuksi voi. Laita kastike sivuun odottamaan.

4. Kuumenna voi valurautapadassa ja paista huoneenlämpöisiin fileisiin kaunis pinta, jauha päälle myllystä suolaa ja mustapippuria.

5. Vähennä lämpöä ja anna fileiden kypsyä padassa mieleisiksesi. Minusta sopiva kypsennysaika on n.7-10 minuuttia riippuen fileiden paksuudesta.

6. Lämmitä kastike ja tarjoa fileet sekä kastike perunoiden, uunissa haudutettujen porkkanoiden ja punajuurien kera.


Kommentit

Nicole
Viikonlopun herkutteluun!