Perinteinen lasagne

Reseptiä katsottu 26 441 kertaa
7 annosta | Valmistusaika 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Kastike:
400 g jauhelihaa
1 iso Sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
jauhelihamaustetta
suolaa ja ripaus sokeria
paprikamaustetta
mustapippuria rouheena
1 tölkki tomaattimurskaa
5 rkl ketsuppia
1 lihaliemivalmiste
N. 5 dl vettä (enemmänkin tai vähemmänkin voi olla..)
Maitokastike:
jauhoja
voita
N. 8 dl maitoa
2 1/2 dl juustoraastetta
currya
ripaus suolaa
lasagnelevyjä

Ohjeet

Kuullota sipulit ja valkosipuli. Ruskista jauheliha, mausta oman maun mukaan. Lisää joukkoon tomaattimurska sekä ketsuppi. Lisää vesi ja raasta lihaliemivalmiste mukaan. Kiehuta hetken aikaa.

Valmista maitokastike. Sulata voita tai laita öljyä sen verran, että pohja on reilusti piilossa. (ei mitään hirveitä määriä kuitenkaan.) Sekoita jauhoja sen verran, että voi/öljy imeytyy siihen. Ala heti laittaa maitoa. Miedolla lämmöllä anna kastikkeen paksuuntua. Lisäile maitoa sen mukaan, ettei kastike ole puuroa, muttei myöskään vettä. Muista sekoittaa pohjasta asti, ettei pala. Loppuvaiheessa lisää juustoraaste ja kun kastike kiehahtaa, mausta currylla ja ripauksella suolaa.

Ota lasagnevuoka/uunivuoka esiin. Aloita lasagnen teko sillä, että laitat alimmaiseksi kerrokseksi pelkkää maitokastiketta. Sen jälkeen laita lasagnelevyjä. Laita jauhelihakastiketta lasagnelevyjen päälle ja valuta maitokastiketta norona levyjen ja kastikkeen päälle. (HUOM. Lasagnelevyt kasataan aina näin: ensin vaikka pystypäin, seuraavalla kerralla vaakatasossa, sitten taas pystypäin, vaakatasossa jne.. Jokainen kerros on siis vuorotellen vaaka- tai pystypäin ladottu.) Nyt on taas vuorossa seuraava kerros, tee se, niinkuin edellinen. Tämän ohjeen mukaan saat varmasti 3-4 kerrosta. Viimeisen kerroksen jälkeen laitat vielä kerran lasagnelevyjä ja laitat pelkkää maitokastiketta REILUSTI päälle. : ) Voit vielä vaikka tähänkin laittaa extra juustoraastetta ja tullee nam nam. : ) Tarjota voi raikkaan salaatin ja patongin kanssa.

Paista 200 asteessa n. 1 tunti.


Kommentit

Keijupallo
Lasagne on hyvä ja suhteellisen helppo ruoka tehdä isommallekin porukalle.