3 592
3 592

Tarte Tatin

30 - 60 min

Raaka-aineet

Taikina
dl vehnäjauhoja
1 dl tomusokeria
75 g voita
½ dl vettä
TÄYTE
6-7 kpl omenaa (Granny Smith)
75-100 g voita
1 dl sokeria
ripaus kanelia

Jaa resepti

Ohje

  • Kippaa jauhot ja sokeri kulhoon. Nypi voi joukkoon niin, että taikinasta tulee ryynimäinen. Sormet menee sotkuun, mutta se on silti paras tapa. Muista ettet pyyhi käsiä paitaan, rasva lähtee vähän huonosti pesussa.
  • Sekoita vesi mukaan niin, että taikina on tasaista. Kääräise taikina kelmuun ja pistä puoleksi tunniksi jääkaappiin odottelemaan. Taikinan jatkojalostus kylmänä on kertaluokkaa helpompaa, joten kannattaa vartoa.
  • Kuori omenat ja halkaise kuuteen osaan. Poista siemenkodat. Ohimennen sanoen muistuttaisin, että tomaateistakin poistetaan sitten aina se kanta. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin salaatissa oleva vihreä kova kokkare kauniin punaisen tomaatin perässä. Jottas tiedätte.
  • Vuoaksi tarvitset jotakin uunin ja lieden kestävää. Valurautapannu toimii hyvin. Jos tällaista luksusta ei ole saatavilla, voit käyttää myös tavallista paistinpannua, josta siirrät omput uunivuokaan.
  • Sulata vuoassa tai pannulla voi ja sokeri. Miedolla lämmöllä sekoitellen siitä kehkeytyy vaalean kinuskin värinen tahna. Jos se oli jossain kohtaa vaaleaa, mutta ei ole enää, sopii aloittaa alusta.
  • Lado omenat mukaan tiukasti, kolot voi täytellä pienemmillä paloilla. Jatka paistamista miedolla lämmöllä vartin verran. Omppuja voi käännellä, jos rasva-sokeriseos ei ota kupliakseen niiden päälle. Omenoista on tarkoitus tulla pikkasen pehmeämpiä, mutta ei läpikypsiä.
  • Lopuksi voit vielä ripauttaa vähän sokeria ja kanelia omppujen päälle. Omalla vastuulla tietysti.
  • Kaaviloi taikinasta vähän vuokaa suurempi lätty. Kannattaa käyttää vähän jauhoja apuna, ettei käy niin että taikina löytyy kaulimen ympäriltä. Nosta kuoreksi vuoan päälle ja painele reunat tiukasti omenoiden ja vuoan väliin (tämä kipataan lopuksi ympäri, joten tällä painelulla saat tortulle reunat). Pari reikää haarukalla ei tee hallaa, mutta ei pidä liioitella. Ja jos taikina repeää tai muuten hangoittelee vastaan, niin mitäpä tuosta, pohja se vain on vaikka tässä vaiheessa päälle laitetaankin.
  • Paista 200-asteessa vajaa puoli tuntia. Taikinakuoren on tarkoitus ruskistua nätisti.
  • Sitten se vaikea kohta. Vartin ainakin pitäisi jaksaa odotella, jotta neste vetäytyy ja tortusta tulee maineensa veroinen. Irrottele taikina vuoan reunoista veitsellä ja kippaa odottelun jälkeen tarjoilulautaselle.
  • Parhaimmillaan torttu on lämpöisenä paksun vaniliakastikken tai jäätelön kera.

Jos vieraat vonkaavat yli jäänyttä torttua mukaan, niin pihistele äläkä anna. Harmittaa vain sitten kun tekisi itsekin illalla mieli lisää.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Stenu76
Ei hullumpaa. Kyllä ne fransmannit Tatinin siskokset osaa tehdä muutakin kuin kastikkeita. Lisäilen joskus kuvia jos ehdin niitä napsia ennen kuin torttu on syöty.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään