Bostonbrowniet

15 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

100 g tummaa suklaata
100 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl ruokokidesokeria (tai tavallista taloussokeria)
3 kpl kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
pinnalle 100g tummaa suklaata

Jaa resepti

Ohje

Paloittele suklaa paloiksi ja sulata yhdessä rasvan kanssa esim. mikrossa, pienemmillä tehoilla 20 sekuntia kerrallaan ettei suklaa pala. Anna jäähtyä hieman. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Kaada hieman jäähtynyt suklaa-rasvaseos sekaan, kananmunat seuraavaksi. Sekoita taikina tasaiseksi.

Vuoraa vuoka (n. 20x30 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa uunin alatasossa noin 15 min. Anna jäähtyä.

Sulata loppu suklaa ja levitä se pohjan päälle. Halutessasi tee suklaaseen haarukalla kaunis kuvio, tai rouhi pinnalle jotain hyvää pähkinää, esim. saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä. Anna suklaan jähmettyä ja leikkaa piirakka paloiksi.

Ohje on Leivontaherkut-kerhon resepteistä otettu. Ja itselläni piirakka jäi aivan raa\'aksi keskeltä 15 min jälkeen (mutta sehän ei mua haittaa ollenkaan :D), eli kannattaa testata hammastikulla kypsyys! Helppo ja nopea resepti, ja ruokokidesokerin voi siis hyvillä mielin vaihtaa tavalliseen sokeriin mikäli sitä ei satu valmiiksi kaapista löytymään.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

peltipurkki

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään