6 263
6 263

Uunikasvikset

5 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

5 kpl perunaa
2 kpl kelta- tai punasipulia
0.5 kpl punaista paprikaa
2 kpl porkkanaa
valkosipulin kynsiä kuorineen maun mukaan
1 prk fetajuustoa
4 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
rosmariinia (tuoretta tai kuivattua)

Jaa resepti

Ohje

Levitä leivinpaperi uunipellille.

Pese perunat hyvin juuresharjalla ja lohko ne esimerkiksi kuuteen osaan. Kuori porkkanat ja sipulit ja tee niistä lohkoja. Pilko paprika isohkoiksi paloiksi. Laita ainekset uunipellille. Lisää joukkoon valkosipulin kynnet kuorineen, oliiviöljy (voi olla esim. sitruunalla maustettua), suola. pippuri ja rosmariini. Sekoita. Paista uunissa 170 asteessa 1,5- 2 tuntia. Kun kasvikset ovat olleet uunissa noin tunnin, lisää fetajuusto ja jatka vielä paistamista puolisen tuntia. Kannattaa kuitenkin tarkistaa välillä, etteivät kasvikset kuivu uuniin eli paistoaika voi olla lyhyempikin. Laita folio tarvittaessa kasvisten päälle.

Valkosipuli paistuu kuoren sisällä pehmeäksi ja makeaksi. Sen voi syödessä painaa haarukalla kuoresta ulos.

Uunikasvisten kanssa yhteen sopivat esimerkiksi kyljykset, jotka voi laittaa heti alimmaisiksi pellille ja muut ainekset päälle, tai grillimakkara/lenkki, jotka kannattaa lisätä samassa vaiheessa kuin fetajuusto.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naksuti
Helppo valmistaa, mutta vaatii aikaa uunissa. Reseptiä on helppo muunnella omaan makuun sopivaksi.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään