Imelletty puolukka-ruispuuro Pirkanmaa Tampere

Reseptiä katsottu 16 237 kertaa
8 annosta | Valmistusaika yli 24 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1,5 l vettä
7 dl ruisjauhoa
1 tl suolaa
5 dl puolukkasurvosta
1,5 dl sokeria
noin 5l kattila

Ohjeet

Alkuperäinen ohje `Suomen pitäjä ruoat`Jaakko Kolmonen

Laita noin 7dl vettä kattilaan ja vispaa jauhot veteen. Lisää loput vedet vispaten ja lisää puolukka, suola ja sokeri.

Pane 120-asteiseen uuniin 10 tunniksi. Sekoita kerran kypsymisen aikana.

Tarjoa maidon kanssa.

Minulla oli puolukkahilloa joten jätin sokerin pois ja leivinuunissa on 150, mutta laitoin kattilan kansi päällä ritilän päälle. Sekoitin ensi kerran 3,5 tunnin päästä. Puuro näytti jo upelta ja ihan kypsältä. Ripottelin sokeria päälle (meillä ei niin välitetä kuoresta) ja laitoin kuitenkin takaisin. Uskon sen olevan kuitenkin jo kypsää koska koiran yrjölänpuurokin oli kerennyt kypsyä. Mutta jospa se imeltyisi lisää uunissa. Kahden tunnin päästä oli jo ihan valmista.

Eli 150 asteisessa uunissa sekoita kahden tai kolmen tunnin päästä ja anna vielä imeltyä pari, kolme tuntia.

Yhteensä meni 5,5 tuntia.


Kommentit

Lynx
Puuron teko ei helpompaa voi olla varsinkin, kun mies lämmitti uunin ;) Ja maku oli IHANA!!!