Pulla kakku

Raaka-aineet

600 g Pulla siivuja
2 dl Maito
2 tl Vanilliinisokeri
Täyte
5 kpl Liivatelehdet
4 dl Kuohukermaa
1 rkl Vanilliinisokeri
2 Prk Vanilliinikastike
1/2 dl Vettä
Vedelma hillo
Päälle
500 g Mantelimassa
Koristeet
Tomusokeri, kaakaojauhe
Sokerimassa

Jaa resepti

Ohje

Aloita täytteen valmistamisesta. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 

Mittaa kulhoon kuohukerma ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi.

Kaada vaniljakastike toiseen kulhoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita liivatevesi vaniljakastikkeeseen. Yhdistä kermavaahdon kanssa.

Lado kulhon pohjalle kerros pullasiivuja sopivia paloja leikkaamalla. Kostuta vaniljamaidolla.

Levitä päälle vadelmahilloa. Kaada päälle täytettä

Peitä täyte kerroksella pullasiivuja

Kostuta ja levitä vadelmahilloa ja loput täytteestä. Laita päällimmäiseksi vielä yksi pullakerros ja kostuta.

Kääri suojaksi kelmun reunat ja anna hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia.

Siirrä syrjään päällä oleva kelmu ja kippaa kakku tarjoilulautasen kanssa oikeinpäin

Poista kelmu kakun ympäriltä.

Kauli mantelimassa 2-3 mm paksuksi levyksi. Kuorruta kakku massalla 

Sekoita tomusokeria ja kaakaojauhetta keskenään niin, että molempia tulee suunnilleen yhtä paljon. Siivilöi vaaleanruskeaa seosta kakun pinnalle. Ripottele pelkkää tummaa kaakaojauhetta kakun keskisosaan.

Muotoile sokerimassasta kulmikkaita paloja raesokeriksi. Asettele kakun päälle.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään