9 064
9 064

Broileri nyytit

Raaka-aineet

4 kpl MAUSTAMATONTA broilerin rintafilettä
1 munakoiso
4-6 valkosipulinkynttä
1 punainen makea suippo paprika
1 punainen tuore chili
parsakaali
1 pss mozzarella juustoraastetta
1 rkl sitruunan mehua
sitruunapippuria
suolaa
esim minigrip pussi, tai joku muu pss minkä voit sulkea
oliivi öljyä
foliota

Jaa resepti

Ohje

Laita ehdottomasti maustamattomat fileet pussiin, kaada pussiin reilusti oliiviöljyä (muukin öljy käy), pilkottu chili palko (siemenet pois), 2 valkosipulin kynttä, sitruunan mehu ja muut mausteet. Sulje pussi huolella ja puristele että marinaadi leviää kunnolla fileisiin. Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Kun fileet on maustuneet laita yksi file folion keskelle ja lado ympärille reippaiksi paloiksi pilkotut munakoiso, paprika, parsakaali ja yksi valkosipulin kynsi sekä marinaadissa olleita chilin paloja. Kaada keon päälle taas loraus oliiviöljyä, ja ripottele päälle juustoraastetta oman maun mukaan. Sulje folio. Tee nättejä nyyttejä neljä kappaletta.

Paista uunissa grillivastuksen alla noin 25-30 min ja 200*

Nosta nyytti varovasti lautaselle ja aukase VAROEN! Kuumaa höyryä tulee kun nyytin aukaisee. Tarja joko niin tai riisin kera.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Broileri 🍗 Parsakaali 🥦 Riisi🌾 Pannu 🍳
  • 2 1 Perunasipuli nyytit
  • 9 9 Broileri & Parsakaalivuoka
  • 1 0 Kinkku-Riisi nyytit
  • 1 1 Broileri riisi laatikko (opiskelijan)
  • 2 1 Kiinalaiset nyytit

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään