Päärynä tarte tatin eli keikauskakku

6 annosta

Raaka-aineet

Taikina
110 g voita kuutioina
2,5 dl jauhoja
1 tl sokeria
ripaus suolaa
0,5 dl maustamatonta jogurttia/kermaviiliä/ranskankermaa
Paistettava
4-5 päärynää kuorittuina ja leikattuna pituussuunnassa 4 osaan
sitruunan mehua
1,5 dl sokeria
4 rkl voita (noin 50g)
vaniljajäätelöä tarjoiluun

Jaa resepti

Ohje

Nypi voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon jogurtti tms, jotta seoksesta muodostuu taikina. Pyöritä palloksi ja nosta kylmään noin tunniksi.

Tarvitset valurautapannun, itselläni oli keskikokoinen.

Sulata siinä voi ja levitä pannulle sokeri. (Pidä levy keskilämmöllä, eli noin 3 asennossa.) Asettele päärynät pannulle, yritä täyttää koko ala. Anna päärynöiden hautua ja karamellisoitua noin 20-30 minuuttia. Voit tässä vaiheessa puristaa päärynöiden päälle hieman sitruunamehua. 

Kaulitse taikina pannun kokoiseksi esim. ison muovisen leikkuulaudan päällä, tai leivinpaperin päällä. Aseta taikina varovasti päärynöiden päälle niin, että se täyttää KOKO pannun. Nosta torttu uuniin keskitasolle ja paista 200-asteessa noin 20-30 minuuttia, tai kunnes kypsää.

Aseta pannun päälle iso lautanen tiiviisti. VAROVASTI, mutta nopeasti kippaa piiras lautaselle, eli käännä piiras ylösalaisin. Nauti heti vaniljajäätelön/vaniljakastikkeen kanssa!

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Päärynä Brie piirakka
  • 3 1 Kuningatar keikauskakku
  • 23 8 Raparperi keikauskakku
  • 3 6 Päärynä Homejuustopiiraat
  • 4 7 Ranskalainen omenapiiras eli tarte tatin
  • 1 0 Tarte tatin

Kommentit

aromaticum
Tämä klassikko maistuu niin talvella kuin kesähelteilläkin!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään