Piimäkakku

Reseptiä katsottu 5 149 kertaa
20 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
5 kpl munaa
4,5 dl sokeria
3 dl tai n. 260 grammaa sulatettua voita
3,75 dl piimää
6,75 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
3 tl kardemummaa
3 tl kanelia
1,5 tl inkivääriä
n. 0,5 tl neilikkaa
Kuorrute:
tomusokeria
vähän vettä
koristeet marsipaania, myös toffee käy

Ohjeet

 

Valmistin kakun tiitin ohjeen mukaan noin 1,5-kertaisena. Kaadoin taikinan kahteen voideltuun ja korppujauhottuun vuokaan 2/3 täyteen.

1. Vaahdota kevyesti munat ja sokeri

2. Lisää piimä ja sulatettu voi, sekä kuivat aineet, jotka on sekoitettu toisessa kulhossa keskenään

3. Kaada seos vuokiin

4. Paista reilu tunti (pienemmän vuoan voi ottaa aikaisemmin) 175 asteessa

 

Kuorrute: 

Sekoita tomusokeria pieneen määrään vettä (lisää vettä kunnes seos on halutun paksuista) vispilällä kulhossa. Kaada valmis kuorrute kakun päälle, apuna voi käyttää esim. veistä levittämiseen. 

Muotoile marsipaanista koristeet. Voit lisätä myös strösseleitä (kuvassa hopeisia palloja) ja tomusokeria pinnalle.

 

Kiitos hyvästä ohjeesta tiiti! Tästä sain kakun uudeksi vuodeksi.


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit