Omenaiset leivokset

Raaka-aineet

POHJA:
500 g voita
dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 keltuaista
10 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2 valkuaista
2 rkl sokeria
150 g mantelijauhoa
300 g paistonkestävää omenamarmeladia
Päälle:
300 g mansikanmakuista tomusokeria
n.5 rkl sitruunamehua

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää mukaan sitruunankuoriraaste, keltuaiset ja jauhot. Sekoita vaivaamatta tasaiseksi. Anna taikinan rauhoittua hetki jääkaapissa. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat leivinpaperin päällä ohuiksi levyiksi(n.30x35cm).

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon mantelijauhe. Nosta toinen taikinalevy pellille. Levitä levyn päälle ensin marmeladi ja sitten mantelitahna. Kumoa toinen kaulittu taikinalevy päälle ja poista leivinpaperi. Paista 200C 30min.

Sekoita kuorrutus ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi jäähtyneen levyn päälle. Koristele halutessasi nonpareilla. Anna kuorutteen kovettua. Leikkaa levy paloiksi.

Älä huolestu joa päälle nostamasi levy repeää. Nosta silloin päälle pelti ja kiepauta leivonnainen ylösalaisin, alapuoli on taatusti sileän eheä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään