Kirpeä manteli-lohi

30 - 60 min

Raaka-aineet

625 g paketti lohifilettä
1 sitruunan mehu puristettuna
2 tl curryjauhetta
2 tl suolaa
Päälle:
3 tl Flora-levitettä (normaalisuolainen)
2 kpl pieniä sipuleita
0,5 dl mantelilastuja
0,5 tl juoksevaa hunajaa
0,5 tl curryjauhetta
0,5 tl suolaa

Jaa resepti

Ohje

1.) Laita ison lasivuoan (esim. piirakkavuoka) päälle leivinpaperia niin, että se ylettää reunojen yli. Aseta kevyesti huuhdeltu lohifile sen päälle.

2.) Purista 1 pienen sitruunan mehu ja kaada se lohifileen päälle. Ripottele myös curryjauhe ja suola.

3.) Kääntele lohifilettä leivinpaperin päällä sitruunaliemessä pari kertaa, jotta sitruunan mehu ja mausteet leviäisivät tasaisesti. Jätä pöydälle marinoitumaan n. 15 minuutiksi.

4.) Tee sillä välin lohen päälle levitettävä täyte. Sulata Flora-levite paistinpannulla (myös voi tms. rasva käy). Lisää renkaiksi leikatut sipulit. Kuullota niitä sen verran että ne alkavat pehmetä. Lisää mantelilastut, hunaja, curryjauhe ja suola. Sekoita, kunnes alkaa muuttua hieman ruskeaksi.

5.) Levitä mantelitäyte lohifileen päälle.

6.) Kypsennä uunissa 175-200 asteessa n. 45 minuuttia folion alla. Ota folio pois vasta kypsennyksen loppuvaiheessa, ettei mantelit kärähdä.


Tarjoa riisin kera.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Kirpeä omenafenkoliselleriraaste
  • 2 1 Kirpeä pastasalaatti
  • 4 0 Kirpeä mansikkajuoma By Ezzi
  • 1 0 Kirpeä evässalaatti
  • 9 1 Kirpeä viinimarjapiirakka
  • 3 6 Knöödelit

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään