1 831
1 831

Uunilohi hasselbackanperunoiden kanssa

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 (kirjo) lohifile
1 suuri punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä (luomu)
nippu tuoretta tilliä/ 1-2 tl kuivattua tilliä
2-3 valkosipulinversoa
nippu ruohosipulia
1 sitruuna
karheaa merisuolaa maun mukaan
mustapippuria maun mukaan
sitruunapippuria
5 perunaa

Jaa resepti

Ohje

  1. Vedä terävällä veitsellä muutama viilto fileen pintaan.
  2. Suolaa lohi karhealla merisuolalla kauttaaltaan ja lisää päälle pippurit.
  3. Kääri lohi takaisin pakkauspaperiin ja jätä hetkeksi maustumaan.
  4. Laita uuni lämpenemään 175 °C.
  5. Kuori punasipuli ja halkaise se kahtia. Leikkaa sipulinpuolikkaista ohuita viipaleita ja levitä ne leivinpaperilla vuoratun uunipellin keskelle pitkittäin "pediksi" lohelle.
  6. Viipaloi valkosipuli, puolikas sitruuna (pesty) ja silppua ruohosipuli ja valkosipulinversot. Lisää valkosipuli, sitruuna, versot ja ruohosipuli "punasipulipedille", saksi päälle tuore tilli.
  7. Ota lohi pois paperista ja aseta se nahkapuoli ylöspäin "pedille". 
  8. Kuori perunat ja puolita ne pituussuunnassa. Tee puolikkaiden pintaan viiltoja melkein pohjaan saakka ja levitä ne uunipellille lohen ympärille.
  9. Lisää perunoiden pintaan vilä nokareet voita.
  10. Paista uunissa (175 °C) kunnes nahka irtoaa lohesta helposti (30-45 min).

Nauti turkkilaisen jogurtin ja sitruunan kanssa.

Vinkki

Kesällä lohen voi kääriä folioon peteineen ja grillata kasvisnyyttien kanssa (pakastevihanneksia folioon käärittynä koskelnaskian ja aurajuuston kanssa)

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

VanLoos
Aivan ihanaa kesäruokaa. Talvellakin maistuu, mutta on hankalampi saada tuoreita yrttejä (ei nahistuneita niinkuin kaupoissa yleensä talvisaikaan on). Jälkiruoaksi sopii vallan mainiosti vadelma/mansikka rahka tai letut. Lohelle voi laittaa pediksi melkein mitä vain tuoreita yrttejä, sieniä, sipuleita yms. Oma maku ja mielikuvitus rajana. Perunoista tulee taivaallisia, kun se saavat lohen rasvasta makua. Perunoiden lisäksi voi lisätä vaikka rosmariiniporkkanoita ja bataatinviipaleita yms. muita juureksia.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään