13 360
13 360

Risotto (broiler)

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

450 g broilerfilesuikaleita (naturel)
1 iso sipuli
voita / oliiviöljyä
2 rkl marinointimauste "sitruunainen aasia"
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua valkopippuria
1 tl vajaa jauhettua kanelia
2,5-3 dl risotto -riisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
6-8 dl vahvaa kanalientä
1-2 dl parmesan juustoraastetta
(merisuolaa myllystä)

Jaa resepti

Ohje

Nosta filesuikaleet huoneenlämpöön hieman ennen valmistusta. Ripottele pintaan samalla sitruunainen mausteseos.

Valmista vahva kanaliemi. Itselläni liemessä oli reilu 6 dl vettä ja siihen 2 kanaliemikuutiota.

Kuori ja pieni sipuli pieneksi.

Ruskista filesuikaleet voi / öljy -seoksessa ja mausta samalla inkiväärillä, valkopippurilla ja ripauksella kanelia. Siirrä suikaleet pois pannulta sivuun odottamaan.

Lisää pannulle oliiviöljyä (ihan reippaasti) ja kuulottele siinä hetki sipulisilppua. Lisää sitten risottoriisi. Sekoittele hetki - niin, että riisinjyvät muuttuvat "läpikuultaviksi". Kaada valkoviini pannulle ja anna kiehua kasaan. (valkoviinin voit korvata myös kanaliemellä, keitä lientä sitten valmiiksi jo hieman enemmän)

Lisää sitten pannulle noin desi kerrallaan lientä. Tarkoitus olisi kypsentään riisi mahdollisimman pienessä nestemäärässä. Aina, kun neste haihtuu pannulta - taas noin desi lisää. Näin pikku hiljaa keitellen - aikaa kuluu reilu 20 min. Kokeile vielä lopuksi riisin kypsyys. Lopputuloksen tulisi olla jokseenkin hieman "löysää", ei mitään kovaa "jankkia".

Risottopohjan ollessa valmis lisää sekaan parmesan (raasta tai käytä valmista raastetta). Sekoita.

Lisää vielä kypsytetyt filesuikaleet sekaan.

Sekoita, tarkasta maku. Mielestäni ei suolaa tarvinut lisätä, mutta jokainen maun mukaan.

Tarjoa mahdollisimman pian =)

Risotto parhaimmillaan heti valmistuttuaan!

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

isabella
Maistui mielettömän hyvälle ;-)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään