2 462
2 462

Mustin Juustoiset Maissi Tikut

30 - 60 min

Raaka-aineet

5 dl kokojyvä vehnäjauhoja
0.6 dl maissijauhoja
runsas 1 dl parmesaanijuustoa
1 kananmuna
n.1½ dl vettä

Jaa resepti

Ohje

Esilämmitä uuni n. 165 asteeseen.

Jätä hieman parmesaanijuustoa myöhempää käyttöä varten jakaada isoon kulhoon jauhot. Sekoita jauhot keskenään hyvin ja lisää juusto. Sekoita taas että ainekset sekoittuvat keskenään hyvin ja tämän jälkeen lisää vesi ja kananmuna.

sekoita ainekset vaivaten ne taikinaksi ja anna seistä n. 15 minuuttia. Ota valmiiksi uunipelti ja laita sille uunipaperi, ripottele sille hieman jauhoja ja loput juustosta. Kun taikina on valmis, ota taikinasta hyppysen kokoisia paloja ja vaivaa ne kämmenessä palloiksi. ja pyöritä ne tikunmuotoisiksi jauhoissa ja juustossa, näin ollen tikun pintaan muodostuu myös tarttumaton pinta jossa on loppusilauksena juustoinen maku myös pinnassa. (tekee myös rapeamman tikusta.

Loppusilauksena voit kierittää yhtä tikkua 6-8x joten saat twistin siihen, tai voit ottaa kaksi pötköä samaan aikaan ja vääntää niitä yhdessä, jolloin muodostuu tuplakierre. Näin tikusta tulee hieman suurempi ja isommatkin koirat pitää niistä.

Paista uunissa n. 30 minuuttia, anna jäähtyä pannulla ja laita suljettuun astiaan kunnes tarvitset niitä. Koirat tykkäävät näistä myös hieman lämpiminä, mutta älä anna maistaa liian kuumina.

Vinkki!

  • Isoimmille koirille voi tehdä myös isompiakin tikkuja tekemällä suurempia ja paksumpia tikkuja, mutta alenna uunin lämpötilaa ja lisää paistoaikaa
  • Voit yhdistää makuja, esimerkiksi korvaamalla mozzarellan toisentyyppisellä raastetulla juustolla, tai vaihtamalla sen murskattuun muroon.
  • Voit tehdä myös kaksivärisiä spiraaleja yhdistämällä 2 erityyppistä tikkua vääntövaiheessa, jolloin tulee mielenkiintoisen näköisiä ja vaihtelevan makuisia tikkuja koiralle. Varmasti pitää koiran mielenkiinnon herkkuun yllä.
  • Voit korvata juuston esimerkiksi samalla määrällä soseutettua maksaa, lihaa tai kanaa ja tekemällä siitä tuoksuvemman sekoittamalla sen sekaan hieman valkosipulijauhetta.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Maissi hodari
  • 10 13 Juustoiset Perunat Kananmunalla
  • 0 0 Maissi Letuja (tex-mex)
  • 3 4 Juustoiset jauhelihapihvit
  • 2 1 Maissi Meetvursti Muffinssit
  • 7 0 Juustoiset kasvispihvit

Kommentit

JHawx
Soveltuu koiran ja ihmisen herkuiksi, reseptistä poistaessa lihan se toimii hyvin myös snacksikeksinä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään