Taytetty bataatti

2 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 kpl bataattia
tilkka oliivioljya, voiteluun
ripaus merisuolaa ja mustapippuria myllysta
2 rkl tuoreita yrtteja (esim.lehtipersija, basilika) pieneksi silputtuna
tilkka kasvioljya, paistamiseen
1 dl sekalaisia metsasienia, pilkottuna
1 1/2 dl parmesanraastetta
1 kpl valkosipulinkyntta, murskattuna

Jaa resepti

Ohje

1. Kuumenna uuni 140 asteeseen. Laita bataatti uunipellille ja hiero kuoren paalle hieman oliivioljya seka suolaa ja mustapippuria. Kypsenna uunissa 1 - 1 1/2 tuntia, kunnes taysin kypsa (aika vaihtelee bataatin koosta riippuen).

2. Jaahdyta bataattia hieman ja leikkaa kahtia pituussuunnassa. Koverra bataatista liha lusikalla kulhoon varovaisesti, etta kuori jaa ehjaksi tayttamista varten.

3. Kuumenna pannulla tilkka oljya ja lisaa sienet. Paistele muutama minuutti, kunnes pehmenevat ja lisaa joukkoon valkosipuli. Sekoita. Laita seos kulhoon bataattisoseen kanssa ja lisaa suurin osa parmesanraasteesta seka yrtit. Maista ja lisaa suolaa ja rouhittua mustapippuria maun mukaan.

4. Tayta bataatinkuoret seoksella ja ripottele viela pintaan vahan parmesanraastetta. Kuorruta kuumassa uunissa (200 asteessa) noin 10 min. tai kun pinta on kauniin ruskea. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

minna bunce
Maukas ja kauniin varinen kasvisruoka :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään