Pakkaspäivänpata

Reseptiä katsottu 38 213 kertaa
6 annosta | Valmistusaika 2 - 3 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 kg naudanpaistisuikaleita
2 pkt pekonia
3 sipulia
3 yksikyntistä valkosipulia
4 porkkanaa
4 lehtisellerinvartta
1 rs tuoreita herkkusieniä
2 suippopaprikaa
noin 3 dl punaviiniä
loraus lihafondia
2 tl timjamia
2 tl rosmariinia
1 tl mustapippurirouhetta

Ohjeet

Paista pekonit rapsakaksi ja lisää uunipataan

Ruskista naudanlihasuikaleet erissä pekonirasvassa ja lisää pataan

Heitä joukkoon lohkotut valkosipulit

Lisää pannulle nokare voita ja kuullota lohkottuja sipuleita jonkin aikaa ennen pataan lisäämistä

Kuullota sieniviipaleita, porkkanasiivuja, paprikasiivuja ja lehtisellerinpaloja pannulla.

Lisää pannulle 2 dl punaviiniä ja anna kypsentyä hetkinen

Lorauta noin desi pari punaviiniä myöskin pataan

Lisää kasvikset pannulta viineineen muiden ainesten joukkoon uunipataan

Lorauta lihafondia ainesten joukkoon

Sekoita

Mausta timjamilla, rosmariinilla ja mustapippurirouheella

Sekoittele mausteen ainesten joukkoon

Paista pataruokaa 200 asteessa noin 40 minuuttia

Pudota uunin lämpötila 150 asteeseeen ja hauduta vielä 2,5 tuntia

Tarjoa keitettyjen pottujen kera

(Suolaa ja vettä ei tarvitse lisätä ja punaviinin tilalla voi käyttää vettä ja lihaliemikuution. Toki maku on erilainen!)


Kommentit

Skeppo
Meidän maun mukainen pataruoka....hiljaa, hitaasti ja lämmöllä hienosti hauduttaen :o)