Kotitekoinen Curry

2 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

4 rkl öljyä
1 iso Sipuli
2 valkosipulinkynttä
5mm inkivääriä raastettuna
tai
1 tl inkiväärijauhetta
3/4 tl korianterijauhetta
ripaus kurkumajauhetta
1/4 tl kuminajauhetta
1/4 tl garam masala jauhetta
1 tl paprikajauhetta
2 tomaattia
suolaa
tuoretta korianteria
2 kanan rintafiletta
tai
300 g lammasta
tai
2 turska tai lohifilettä
tai
225 g sekalaisia kasviksia oman maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Aloita silppuamalla sipuli mahdollisemman pieneksi silpuksi ja kuutiomalla tomaatti. Sekoita inkivääri ja valkosipuli keskenään ja kuivat mausteen (paitsi korianteri) keskenään.

Ruskista sipuli öljyssä. Tämä on tärkeää curryn maun kannalta joten sipuleiden pitää olla kunnolla ruskeita (paistamiseen menee noin 20-25 min.) Lisää valkosipuli ja inkivääri ja paista minuutin verran. Lisää sitten Korianteri ja paista toinen minuutti. Lisää loput mausteet, sekoita hetki ja lisää sitten 2dl vettä ja keitä noin 10 min koko ajan sekoittaen. Kaada sekaan tomaatit ja keitä vielä 5 min.

Lisää suolaa maun mukaan. Kastike pohja on nyt valmis ja voit lisätä haluamasi pääraakaaineen sen joukkoon. Lisää 3dl vettä kanalle, 5 dl lampaalle, 2dl kalalle tai 4 dl kasviksile. Keitä hiljaisella lämmöllä kunnes kypsää. Itse tein kanalla ja keittelin noin tunnin. Mitä kauemmin jaksaa keittää sitä paremman maun mausteita saa irti. Jos kastike tuntuu kirkerälrä voit lisätä joukkoon ripauksen sokeria.

Tarjoile riisin ja naan leivän kanssa ja koristele tuoreella korianterilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 0 Kotitekoinen salsa
  • 2 0 Vihreä Curry katkaravuilla
  • 1 1 Japanilaistyyppinen Lihapulla Curry
  • 6 6 Indian Red Curry
  • 4 2 Thai Green Curry jättikatkaravuista
  • 3 0 Curry kanapasta salaatti

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään