Salanova-salaatti 2. Tasmanianlohi

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 rku wääksyn salanovaa
kirveliä
ruohosipulia
8 kpl Pientä perunaa kuorittuna, keitettynä ja puolitettuina
kevätsipulia
korianteria
250 g hunajaa
tilkka valkoviinietikkaa
40 ml osterikastiketta
tilkka soijakastiketta
1 rkl kuivaa sherrya
4 kpl 150g ruodotonta lohipalaa
oliiviöljyä
1 pala inkivääriä kuorittuna ja suikaloituna
25 g sesamin siemeniä

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa Salanovan kanta ja pilko kirveli ja ruohosipuli ja sekoita salattiin.

Sekoita toisessa astiassa viipaloidut kevätsipulit ja korianterin lehdet.

Laita hunaja, inkiväärisuikaleet ja viinietikka kattilaan, keitä kokoon kunnes seos paksuuntuu. Lisää osterikastike, soijakastike ja sherry kattilaan. Ota liedeltä ja anna jäähtyä hieman.

Laita oliiviöljy teflon pannulle ja kuumenna öljy kuumaksi. Laita lohipalat paistumaan nahka ylöspäin. Kun paistopinta on kullanruskea, käännä kalapalat ja paista nahkapuoli. Laita valumaan talouspaperin päälle.Mausta lohi suolalla ja pippurilla

Paista samalla pannulla perunanpuolikaat myös kullanruskeiksi.

Asettele Salanova ja yrttisilppu 4:lle lautaselle. Asettele kullekin lautaselle lohi ja 4 perunanpuolikasta salaatin viereen. Jaa kunkin salaattiannoksen päälle kevätsipuli+korianterisekoitus. Ripottele mustia sesamsiemeniä ja hunajakastiketta annoksille.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 2 5 Salanova-salaatti 1.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Tonnikalamakaroonisalaatti 2.
  • 2 5 Salanova-salaatti 1.
  • 0 0 Jauheliharulla 2. 28.2.08
  • 0 0 Taco + wrap bileet 2.
  • 0 2 Kaalipannu 2.
  • 0 1 Pitsa 2. 17.4.07

Kommentit

Kemekart
Mahtava makuelämys! Nam!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään