3 061
3 061

Kuskuspaprikat

Raaka-aineet

2 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 dl kuskus-suurimoita
1 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
2 pienta punasipulia
5 normaalia tomaattia
1-2 valkosipulinkynttä
4 suurta tai 5 pientä punaista paprikaa
3 dl keitettyä linssiä tai 1 muusattu tölkki papuja
3 rkl hienonnettua persiljaa
4 rkl auringonkukan siemeniä
suolaa ja pippuria

Jaa resepti

Ohje

-Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuumenna kattilassa vesi, 2 rkl öljyä ja suola kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja kaada kuskus-suurimot veteen, sekoita ja anna vetäytyä kannen alla n. 5 min. Sekoita suurimoita silloin tällöin haarukalla jotta ne eivät paakkunnu. Purista päälle sitruunamehu ja loput 2 rkl öljyä. Pilko sillä aikaa täytteen tomaatit pieniksi paloiksi ja silppua punasipuli. Sekoita kuskus, linssit tai muussatut pavut, silputtu sipuli, paloiteltut tomaatit, auringonkukansiemenet, puristettu tai hienonnettu valkosipuli, persijla. mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa paprikoista pois yläosa kanneksi ja poista siemenkota ja kaikki siemenet. Täytä paprikat kuskus-seoksella, laita kansi päälleja laita paprikat (voideltuun) uunivuokaan. Laita paprikat uunin alimmalle tasolle 25 minuutiksi.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Kasvistomaattikastike pizzalle
  • 5 4 Lampaan kyljystä ja punaista kuskusia
  • 3 0 Kasvis-couscous
  • 0 1 Ohra-tomaattisalaatti
  • 2 1 KasvisKuskus(couscous)
  • 5 8 Parsasta & avokadosta herkkusalaattia24.2.2015

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään