2 563
2 563

Lohi-avokadotornit

4 annosta

Raaka-aineet

POHJA:
2 avokadoa
2 rkl sitruunamehua
Täyte:
2 liivatelehteä
100 g tuorejuustoa (kylmäsavulohi tai katkarapu)
1 dl vaahtoutuvaa kermaa
50-100 g kylmäsavustettua- tai graavattua lohta
1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/4 dl sitruunamehua
Pinnalle:
2-4 viipaletta kylmäsavustettua- tai graavattua lohta
Provancen salaattisekoitusta

Jaa resepti

Ohje

Kuori ja halkaise avokadot ja poista kivi. Leikkaa puoliskot pieniksi kuutioiksi ja pirskottele päälle sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Kokoa alkupalat stanssien ( halk. noin 7 cm) avulla lautasille tai lusikoi juomalaseihin. Pane avokadopalat pohjalle.

Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä.

Vaahdota vatkaimella tuorejuusto ja kerma. Lisää joukkoon kuutioitu lohi ja mausta pippurilla.

Purista liivatteet kuiviksi ja liota kuumennettuun mehuun. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos nauhana juustomassaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte avokadojen päälle vuokiin (juomalaseihin). Anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja tai seuraavaan päivään.

Aseta tarjolle lohiviipaleilla ja salaattisekoituksella koristeltuina.

Maistuu alkupalana tuoreen ruisleivän kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Appa
Maku-lehti 2/09.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään