96 132
96 132

Pippuripihvi

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

2 kpl Naudan sisäfilettä
2 dl Kermaa
1 rkl pippurisekoitusta Mc Cormick
1/2 dl Ranskankermaa
2 tl siirappia
vihreä paprika
rosepippuria
voita ja öljyä pihvin paistamisen

Jaa resepti

Ohje

Ota sisäfilepihvit huoneen lämpöön vähintään tuntia ennen paistamista. Espanjalaiselta huippukokilta kysyttiin kuinka kauan pihvien pitää olla huoneenlämmössä ennen paistamista. Hänen vastauksensa oli, että pihvit pöydälle edellisenä päivänä. Kuulostaa hurjalta ja me emme tee näin. Laita valurautapannu kuumenemaan. Pannu on riittävän kuuma kun pannun reunat alkavat savuamaan. Paista pihvejä voissa ja öljyssä kummaltakin puolelta korkeintaan 20 sekunttia, mutta kuitenkin niin, että pihvi ruskistuu hyvin.

Lisää kerma pannulle ja pienennä lämpöä. Mausta pippurisekoituksella. Sitä saa olla runsaasti, vähitään yksi ruokalusikallinen. Lisää myös rosepippuria makusi mukaan. Kaksi tl siirappia joukkoon sekoittaen ja lopuksi ranskankerma. Ranskankerma pyöristää hieman makuja.

Pihvien kypsyys riippuu siitä kuinka kauan pidät pihvejä pannulla kerman joukossa. Kun kerma on hieman keitetty kokoon, niin silloin pihvi on kypsyysasteeltaan medium.

Tarjoa valkosipuliperunoiden kera. Vihreä paprika sopii suikaleina pihvin seuraksi. Kastike on makea ja paprikan maku antaa siihen tasapainoa. Jäävuorisalaatti karkeasti revittynä sopii myös vihreän paprikan seuraksi, mutta pelkkä paprikakin riittää. Rukola ja vihreä paprika on myös loistava yhdistelmä.

Valmis Mc cormickin pippurisekoitus sopii tähän hyvin, mutta muutkin käy, kunhan niissä ei ole mukana suolaa.

Pippuripihvin onnistumiseen lihalla on suuri vaikutus ja jos löydät hyvin mureutetua filettä ole onnellinen.

Syödessä pihvin päälle voi jos haluaa ripotella sormisuolaa

Viinisuositus Beringer Zinfandel Kalifornia tai Familia Zuccardin Santa Julia magna Argentina

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 3 Pippuripihvi
  • 13 9 Pippuripihvi ja PerunaKuorukat
  • 7 4 Pippuripihvi (5.1.-10 )
  • 3 2 Pippuripihvi
  • 3 2 Couer de fillet provencale
  • 1 0 Kengurua rosepippurikastikkeessa

Kommentit

maitzo
Tämä on oma mukaelma kuuluisan Tamperelaisen ravintolan pippuripihvistä, ohje joka lähentelee valtiosalaisuuta. Saludin kermakastike on hieman eri makuinen ja veikkaisin, että siinä on mukana sulatejuustoa ja sinappia. Tämä on puhdas arvaus.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään