Raaka-aineet
| 1 kg | perunoita (voi myös olla uusiaperunoita) |
| Marinadi: | |
|---|---|
| 2 rkl | balsamiviinietikkaa |
| 1 rkl | oliiviöljyä |
| 1 rkl | juoksevaa hunajaa |
| 1 kpl | valkosipulin kynttä puserrettuna |
| 1 tl | suolaa |
| mustapippuria | |
| Lisäksi: | |
| ½ dl | ruohosipulia hienonnettuna |
| ½ dl | punasipulia hienonnettuna |
| suolaa maun mukaan | |
Ohje
Laita uuni 200 asteeseen.
Sekoita balsamiviinietikka, oliiviöljy, hunaja, valkosipuli, suola ja mustapippuri.
Aseta perunat uunivuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Lisää marinadi päälle ja sekoita perunat hyvin.
Paahda perunoita noin 40-45 minuutin ajan, kunnes ne pehmenevät. Sekoita perunoita 2-3 kertaa paiston aikana.
Laita perunat kauniiseen kulhoon, ja ripottele pinnalle punasipulia ja ruohosipulia.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti