Työn alle ilmestyi ensin yksi 200 kappaleen macaronleivostilaus ja juuri päättyneellä viikolla toinen samanmoinen. Koulumme uunit ovat aiheuttaneet minulle päänvaivaa ja kohtalaista ketutusta oikeastaan vain macaronpohjien kohdalla, sillä niiden paistossa uunityypillä ja sen asetuksilla on oikeasti merkitystä.
Kiertoilmauunissa puhallisvoima on lähes järjestään niin suuri, että alhaisellakin lämmöllä paistetut pohjat nousevat holtittoman nopeasti ja lopputulos on eräänlainen Quasimodo-paraati. Toinen uunivaihtoehtomme onkin sitten kiviarina, jossa ei mikään onneksi puhalla (varsinaisesti), mutta suuren koon vuoksi sisälämpö vaihtelee uunissa yllättävän paljon kohdasta toiseen vastusten sijoittelun ja uunin korkeuden mukaan.
Taklasin viime viikolla yhden päivän ajan oikeiden paistoasetusten löytämistä ja sain hyödyllisiä tuloksia. Oikealla tiellä olen selvästi, vaikka parempaankin voin pystyä, kunhan vielä vähän lisää kokeilen. :)
Kirjoittelin Oikeiden Asetuksen Metsästyksestä pidemmälti blogiin, mutta tiivistetysti homma meni niin, että valmistin samasta massasta samoilla kuoretusajoilla neljä eri erää, ja ainoina muuttujina toimivat uunin lämpötila ja ylälämpö/alalämpöasetukset sekä paistoajan muutokset. Tarkkailin muutosten aikaansaamia vaikutuksia ja säädin toimintaani sen mukaan.
Nyt toimii homma jo vähän paremmin ja ekasta tilauksesta on reilu neljännes pakastettuna odottamassa.
Tulevalla viikolla leivon sitten vielä sen puuttuvat 340 valmista leivosta, eli 680 onnistunutta macaronpohjaa ja varakappaleet päälle. :S Hui.
No ei, hauskaa siitä tulee. :D

13.5.2013
Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.