Lime- marinoidut Punasipulit

Reseptiä katsottu 479 kertaa
20 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
5 Isoa Punasipulia
3 Dl Vettä
1 Dl Limen mehua (vastapuristettu)
1 Dl Väkiviinaetikkaa
2 Dl Sokeria
1+1 Tl Suolaa
1 Kpl Limeä
2 Rkl Punajuurien säilöntälientä

Ohjeet

Resepti on monivaiheinen, joten kannattaa lukea ensin loppuun, ennen valmistamisen aloittamista. Säästää aikaa ja vaivaa.

Kiehauta ensin vesi ja lisää ensin ja vain 1tl suolaa, sekä koko sokeri, sekoita hyvin, että sokeri sulaa ja laita syrjään jäähtymään.

Kuori sipulit ja leikkaa esim. mandoliinilla mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Muista aina käyttää sormisuojaa. Jos ei ole mandoliinia, niin sitten on terävälle veitselle töitä.

Kun sipulit ovat kulhossa, lisää toinen (1) tl suolaa sipulien päälle ja hiero se joukkoon n. 1 minuutin ajan, että sipulit hiukan pehmenevät. Anna sipulien seistä sen aikaa, kun kiehautat veden ja sterilisoit säilytysastian tiivisteineen ja kansineen. Purista lime- mehu.

Leikkaa lime ohuiksi siivuiksi. Lado sipulit kuumaan astiaan tiiviisti ja laita väliin limen siivuja. Sekoita pikkelöintinesteesseen lime- mehu ja etikka, sekä punajuurien säilöntäliemi sekoittaen. Kaada liemi sipulien päälle, kunnes ne kaikki ovat nesteen peitossa.

Kansi kiinni ja jääkaappiin 3-5 päivää tekeytymään. Suosittelen 5 päivää, niin se sipulin "haju" on tasaantunut tarpeeksi.

Usein teen kiehuvassa pikkelöintiliemellä, jolloin sipuleista tulee pehmeitä - nyt kuitenkin halusin rapsakkaampaa Chili co Carnelle... Sopii niin mainiosti... CcC:n kanssa tarjoilen myös pikkelöityä habaneroa - se niin sopii, vaikka käytän CcC:een 4 - 5 erilaista chilituotetta... 

Tekeytymisaika ei liity tekoaikaan.

Hyvää Ruokahalua,

Helsinki 27.02.2021 


Kommentit

FutoMaki
Nämä ovat raikkaan rapsakoita...

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.