Ruskeakastike

Reseptiä katsottu 4 731 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle

Ohjeet

Pilkkoa sipuli, eipä tarvitse olla pikkumurskaa. Voi, vehnäjauho ja vesikippa viereen.

Kastikekattilaan tilkka vettä, kasvis/lihaliemikuutio (laitan itse molemmat), 6 - 8 maustepippuria. Kiehauta kuutiot sekoittamalla sulaksi.

Vettä kannussa vierelle. Paistinpannulle reilusti voita sulaksi, n. 1,5 dl vehnäjauhoa sulaneelle voille, sekoita kuplivaksi massaksi. Mikäli liian kuivahkoa, lisää voinokare. Älä päästä seosta reunoille vaan pidä pannun keskiosassa ja siirtele koko ajan edestakaisin puulastalla. Kun olet saanut haluamasi ruskeuden (älä polta), kaada pieni määrä vettä sekaan. Sekoittele heti alussa tehokkaasti, ettei jää paakkuja. Sipulisilppu sekaan. Lisää tarvittaessa vettä, mutta pidä liemi paksuhkona. Sekoittele 8 - 10 min, että jauhot ja sipulit kypsyy. Kaada sekaan lihakasvisliemi ja sekoita. Maista suolaisuus, lisää tarvittaessa suolaa ja/tai soijakastiketta/lihafondia. Kastike kannattaa tehdä kokonaisuudessaan jo teflonpohjalla, ei enää kastikekattilassa jonne kärähtää helpommin pohjaan.

Kaada ruskeakastike lopuksi kattilaan. Kelpaahan tuo noinkin, mutta loistava pohja monille muille kastikkeille. Mikäli sinulla on valmista omaa lihalientä, ilman muuta sitä veden ja kuutioiden sijasta. Mausteet tuon mukaisesti.

Itse teen jauhelihakastikkeen sekoittamalla jauhot melkein kypsäksipaistuneen jauhelihan kanssa. (Linkki).


Kommentit