7 521
7 521

Lohi-tonnikalakastike

8 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

600 g kirjolohisuikaleita (marinoituja)
2 prk tonnikalapaloja vedessä
1 kpl Sipuli
n. 6 dl ruokakermaa (esim. 7%, voit korvata osan maidolla)
n. 1 dl maustamatonta sulatejuustoa 9% (2 isoa kukkuraruokalusikallista)
loraus soijakastiketta (n. 2-3 rkl)
½ kpl liemikuutio (kala tai kasvis)

Jaa resepti

Ohje

Kuullota pilkottu sipuli tilkassa öljyä ja lisää kirjolohisuikaleet pannulle. Paista n. 5 minuuttia ja lisää valutetut tonnikalapalat. Sekoita keskenään. Kaada sekaan ruokakerma ja murenna liemikuutio. Lisää 2 isoa kukkuraruokalusikallista sulatejuustoa ja sekoittele kunnes sulaa, mausta soijakastikkeella (antaa myös väriä). Anna keittyä parisen minuuttia samalla sekoitellen.

Kastikkeesta saa jäädä paksua vähän muhennosmaista.

Tarjoa keitettyjen perunoiden, pastan tai riisin kera. Erityisen hyvää perunamuusin kera.

Reseptistä ei ole unohtunut suola ;), suolaista ja täyteläistä makua antaa liemikuutio, sulatejuusto ja soijakastike.

Jos käytät marinoimattomia lohisuikaleita, mausta ne tilkalla sitruunamehua, suolalla, pippurilla, yrttisellä kalamausteella.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 2 Kastike broilerin paistisuikaleista
  • 4 4 Moussakan inspiroima kevyt paistos 6.2.2023
  • 3 1 Pikainen makaroni"laatikko" ilman uunia
  • 3 0 Jauhelihakastike krepeille (tai pastalle)
  • 11 5 Nopea ja kevyt possukastike
  • 1 2 Kirjolohikastike

Kommentit

Fitney
Helppo ja nopea koko perheen kestosuosikki, lapset tykkää myös (*****)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään